Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 37


 

Kittilän syöpäosaston avustushakemus

 

Khall 30.01.2024 § 37  

276/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Kittilän syöpäosasto anoo kirjaamoon saapuneella anomuksellaan Kittilän kunnalta 2.000 €:n avustusta kylpylän allasjumpan kustannusten kattamiseen.

 

Osaston toiminta on Pohjois-Suomen syöpäyhdistyksen alaista.

Tällä hetkellä Kittilässä on 51 jäsentä.

 

Jäsenmaksu, joka on tällä hetkellä 25 €/jäsen menee kaikki Pohjois-Suomen syöpäyhdistykselle. Osasto ei saa periä jäsenmaksua.

 

Anomuksen mukaan osaston ainoa tulonlähde on Roosanauhojen myynti ja kesämarkkinoinlla myyntiteltasta saatu tulo.

 

Osasto järjestää Levin kylpylässä kaksi kertaa vuodessa 10-sarjan allasmuppaa ja se on todettu hyväksi liikuntamuodoksi.

Haettu avustus kohdennetaan tätä tarkoitusta varten.

 

Kunnan vuoden 2024 talousarvioon ei ole varattu määrärahaa tätä varten, mutta avustukseen voidaan käyttää yhdistyksille vuoden 2024 talousarvioon varattua kohdentamatonta 10.000 €:n määrärahaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Kittilän syöpäosaston hakemuksen mukaisesti 2000 euroa avustusta kylpylän allasjumpan kustannusten kattamiseen. Kustannuspaikkana toimii kohta 30105 muu toiminta.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.