Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 25


Liite 9 Kätkälän alueen työryhmän muistio 9.12.2019

 

Kätkänpirtin kiinteistön vuokraus

 

Teknlk 17.01.2024 § 14 

 

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Esa Summanen, p. 040 7026 243

 

Paikallinen yrittäjä on lähestynyt kuntaa ja esittänyt kiinnostuksensa kyseisen kiinteistön pitkäaikaisesta vuokraamisesta 5+3 vuotisella sopimuksella. Kyseinen yrittäjä on aiemminkin toiminut kiinteistössä sitä lyhytaikaisesti vuokraten ja on valmis järjestämään toimintaa kiinteistössä ympärivuotisesti. Esitys oheismateriaalina.

 

Kittilän kunta on käyttänyt 2017 etuosto-oikeuttaan kiinteistöön Kätkänpirtti (kiinteistötunnus 261-409-105-5). Etuosto-oikeuden käyttämisestä valitettiin Pohjois-Suomen hallintooikeuteen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ratkaisi asian Kittilän kunnan hyväksi. Valittaja haki valituslupaan Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO ei myöntänyt valituslupaa. Kittilän kunnan lausunto hallinto-oikeudelle oheismateriaalina.

 

Vastineessaan Pohjois-Suomen hallinto oikeudelle 12.09.2017 kunta on perustellut etuosto-oikeutensa käyttämistä muun muassa näin "Kittilän kunnan näkemyksen mukaan kulttuurihistorialliset rakennukset ja pihapiiri tulee säilyttää mahdollisimman hyvin nykyisellään. On suuri vaara, että valittajan suunnittelemalla ohjelmapalvelutoiminnalla alueen luonne muuttuisi nykyisestään vaarantaen sen kulttuurihistorialliset arvot."

 

Kätkänpirtin tilan päärakennukseen kohdistuu kaavamerkintä SR-35. Kyseessä on suojeltu rakennus, jonka suojeluperusteena on rakennuksen historiallisuus, tyypillisyys ja erityiset ympäristöarvot. Kyseessä on edustava, 1900 - luvun pihapiiri arvokkaassa kulttuurimaisemassa.

 

Kunta on ylläpitänyt ja lyhytaikaisesti vuokrannut kyseistä kiinteistöä teknisen lautakunnan päätöksen Teknlk 21.08.2019 § 73 mukaisesti.

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion jossa on varattu määrärahat Kätkänpirtin perinneaidan ja takan korjaukselle sekä päärakennuksen sähköistämiselle.

 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle että kunta ei vuokraa Kätkän pirttiä pitkäaikaisesti, ennen kuin on selvitetty oikea markkinaehtoinen vuokrataso sekä mahdolliset kilpailulainsäädännön asettamat rajoitukset. Lisäksi tulee saattaa valmiiksi vuodelle 2024 suunnitellut korjaustoimenpiteet ja määritellä tarkasti miten kunnossapitovastuut jakaantuvat kunnan ja mahdollisen vuokralleottajan kesken jos päädytään vuokraamaan kiinteistö pitkäaikaisesti.

 

Päätös Raili Fagerholm esitti lisättäväksi teknisen lautakunnan § 14 päätösesitykseen:
Pyydetään museovirastolta lausunto, rakennusten sopivuudesta ja niiden käyttökestävyydestä jatkuvassa kovassa matkailukäytössä. Lisäksi on huomioitava lautakunnan aikaisemmat lainvoiman saaneet päätökset, joissa rakennukset on päätetty pitää kunnan omassa ja henkilökunnan jne virkistyskäytössä. On myös selvitettävä mahdolliset vuokarauksen kilpailuttamisvelvollisuus.
Pyydetään myös lausuntoon lisäys museovirastolta lämmitys- ym sähköistämiseen.
Esitys raukesi kannattamattomana.

Teknisen johtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

Khall 30.01.2024 § 25  

568/10.03.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Asiantuntijalautakuntana tekninen lautakunta on käsitellyt asian kokouksessaan 17.01.2024. Lautakunta on päätynyt vaihtoehtoon, ettei tiloja vuokrata pitkäaikaiseen käyttöön ennen kuin on saatu tarpeelliset selvitykset, jotka ilmenevät lautakunnan esityksestä. Lisäksi kiinteistössä on korjaamistoimenpiteitä vaativia tehtäviä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen esitti, että kunnanjohtajan esitystä täydennetään seuraavasti: Kätkälän kehittämistä tulee jatkaa Kätkälän alueen työryhmässä.

Jäsenet Aila Moksi ja Esa Ylläsjärvi kannattivat Toivasen esitystä.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan esityksen täydennettynä Marita Toivasen esityksellä.

Pöytäkirjan liitteeksi liitetään Kätkälän työryhmän muistio 9.12.2019.