Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 50


 

Nuorten taidetila

 

Hyvinvlt 13.06.2024 § 50  

277/10.03.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Nuorisosihteeri Seppälä Sanna

Kittilän kunnassa on aloittanut kevään 2024 aikana nuorten ideoima ja suunnittelema KINUTA- nuorten taideyhteisö-hanke. Hankkeen toiminnalla haetaan pysyvyyttä nuorten taideyhteisön ja taideryhmien toimintaan. Hanke on AVI-avusteinen ja hankerahaa on 30 000 euroa.

 

Kevään 2024 aikana on alkanut nuorisotoimella hanke KINUTA- Kittilän nuorten taideyhteisö. Hankkeen tavoitteena on tukea nuorten taideyhteisön toimintaa ja saada tilat nuorten omaan vapaaseen taidetyöskentelyyn.

 

KINUTA- Kittilän nuorten taideyhteisölle on etsitty toimitiloja. Tarkoitukseen sopivat tilat voisivat olla Lukkarin koulussa lukuvuonna 2023-2024 pienryhmän käytössä olleet koulun opettajien- ja rehtorinhuoneen tilat sekä niiden yhteydessä oleva keittiö ja wc-tilat.

 

Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle, että KINUTA- nuorten taideyhteisön toimintaan osoitetaan sopivat toimitilat esimerkiksi Lukkarin koulun opettajien- ja rehtorinhuoneen tiloista sekä niiden yhteydessä oleva keittiö ja wc-tiloista, mikäli ne vapautuvat Lukkarin koulun käytöstä uuden koulukeskuksen valmistuttua kesällä 2024.

 

Päätös 1. varapuheenjohtaja Tuomas Similä poissa tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.32-14:38 Hän ei osallistunut asiasta käytävään keskusteluun eikä päätöksentekoon.

Esitys hyväksyttiin.

Koska Similä oli poissa pykälän käsittelyn ajan ja toimi pöytäkirjantarkastajana eikä pykälän osalta valittu toista pöytäkirjantarkastajaa, siirtyy pykälän tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.