Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 51


 

Kirjastoauton selvitysryhmän perustaminen

 

Hyvinvlt 13.06.2024 § 51  

284/12.03.02/2024  

 

 

Valmistelija Kirjastotoimenjohtaja Mustajoki Noora

 

Kittilän ja Kolarin yhteinen, 15-vuotias kirjastoauto alkaa tulla tiensä päähän, ja uuden kirjastoauton hankinta on ajankohtaista. Ajokilometrejä autolla on tällä hetkellä reilut 510.000 km, mutta ympärivuotisen ajon ja monien käynnistysten ja pysäytysten vuoksi auto on kovalla käytöllä.

 

Hallintosäännön mukaan (§ 27) hyvinvointilautakunta vastaa kirjastopalveluiden tuloksellisesta järjestämisestä sekä kirjastoauton reiteistä ja aikatauluista. Kirjastoautoa päivitettäessä on hyvä ottaa huomioon asiakkaiden, kunnan ja kirjaston tarpeita monipuolisesti. Siksi on paikallaan perustaa selvitysryhmä tutkimaan, minkälaisen kirjastoauton Kittilä tulevaisuudessa tarvitsisi ja millä aikataululla, ehdoilla, rahoituksella ja yhteistyökuviolla sen hankkiminen olisi viisasta.

 

Selvitysryhmään kuuluisivat kirjastotoimenjohtaja (ryhmän puheenjohtajana), kirjastoautonkuljettaja-virkailija, sivistystoimenjohtaja sekä hyvinvointilautakunnan jäsen. Tarvittaessa ryhmä kutsuisi muita asiantuntijoita mukaansa.

 

Ryhmä kokoontuisi ensimmäisen kerran elokuussa ja jatkaisi toimintaansa alustavan aikataulun mukaan syyskauden esitellen lopputulemansa hyvinvointilautakunnan kokouksessa joulukuussa 2024.

 

Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Perustetaan kirjastoauton selvitysryhmä esityksen mukaisesti ja nimetään siihen lautakunnan edustaja.

 

Päätös Lautakunta päätti, että perustetaan kirjastoauton selvitysryhmä. Selvitysryhmässä ovat kirjastotoimenjohtaja, kirjastoauton kuljettaja-virkailija, sivistystoimenjohtaja sekä hyvinvointilautakunnan edustajaksi nimettiin lautakunnan puheenjohtaja.