Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 245


 

Kittilän Teatteri ry:n tukihakemus KOUTA 2024 -tapahtuman toteuttamiseen

 

Khall 07.05.2024 § 145 

 

 

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Katja Kaunismaa

 

Kittilän Teatteri ry on toimittanut Kittilän kuntaan tukihakemuksen Pohjois-Suomen teatteriharrastajille tarkoitetun Kouta-harrastajateatteritapahtuman järjestämiseksi Kittilässä syksyllä 2024. Vuosittain järjestettävä tapahtuma on toteutettu aiemmin Tervolassa, Rovaniemellä, Kemijärvellä, Posiolla ja Ivalossa.

 

Vuonna 2024 tapahtuma järjestetään katselmuksena, joka tarkoittaa harrastajateatteriesityksiä, joita toteuttavat teatteriharrastajat ympäri Lappia. Kittiläläisille teatteriharrastajille tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa kulttuuria kittiläläiselle ja lappilaiselle yleisölle. Lisäksi tapahtumassa jaetaan Lappilainen harrastajateatteriteko -palkinto. Tapahtuman osallistujat lunastavat itselleen KOUTA-tapahtumapassin, joka oikeuttaa katsomaan muiden ryhmien esityksiä sekä toimii samalla pääsylippuna illalliselle.

 

Tapahtuman järjestämisessä ovat mukana Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Suomen harrastajateatteriliitto, Suomen Nuorisoseurat sekä paikalliset teatteri- ja taideharrastajat. Kittilän Teatteri ry:llä on vastuu avajaistapahtumasta, päättäjäisistä sekä ohjelmaan kuuluvasta illallisesta.

 

Järjestysvuorossa olevalle paikkakunnalle tapahtuma tuo monipuolista kulttuuritarjontaa ja tekemistä esityksineen, joihin voivat ostaa lippuja niin paikalliset kuin matkailijat.

 

Kittilä Teatteri ry. hakee 10 000 euroa avustusta tapahtumaan. Haettavalla avustuksella halutaan varmistaa tapahtuman toteuttamisedellytykset ja tapahtuman KOUTA-passin olevan mahdollisimman monelle kittiläläiselle rahallisesti saavutettavissa.

 

Hakemus on esityksen oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
- KOUTA 2024 -tapahtumaa tuetaan todellisia kustannuksia vastaavasti enintään 10 000 euron edestä Kittilän Teatteri ry:lle
- syntyviä kuluja korvataan kuitteja vastaan kunnanhallituksen alaisista varoista kohdasta 30105 Muu toiminta.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsen Pirkko Jauhojärvi poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi koska on Kittilän Teatteri ry:n hallituksen varajäsen (Poissa klo 14:02-14:03).

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

Khall 25.06.2024 § 245  

183/02.05.01.00/2024  

 

Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa

 

Kittilän teatteri ry on toimittanut kuntaan hakemuksen 5 000 euron ennakkomaksusta liittyen aiemmin toimitettuun hakemukseen ja siihen tehtyyn päätökseen. Uudella yhdistyksellä ei ole kassavaroja maksaa niitä KOUTA-tapahtuman järjestämiskuluja, jotka toteutuvat jo ennen tapahtumaa.

 

Yhdistys esittää, että se voi jo myönnetyn tuen loppumaksua haettaessa toimittaa tositteet sekä ennakkomaksusta että maksuun pyydettävästä toisesta erästä.

 

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- myöntää ennakkomaksun 5 000 euroa Kittilän Teatteri ry:lle KOUTA-tapahtuman järjestämiskuluihin
- edellyttää, että tositteet ennakkomaksun osalta toimitetaan kuntaan haettaessa maksuun toista erää jo myönnetystä avustuksesta, samoin kuin tositteet myös toista erää koskien.

Loppumaksatuksen edellytyksenä on kirjanpidon ote tapahtumakuluista.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsenet Pirkko Jauhojärvi (Kittilän Teatteri ry:n hallituksen varajäsen) ja Esa Ylläsjärvi (Kittilän Teatteri ry:n varatilintarkastaja) poistuivat kokouksesta esteellisinä hallintolain 28.1 § kohdassa 5 tarkoitetun osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Poissa klo 15.03-15.12.

Vs. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

Tauko pidettiin 15.05-15.12.