Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 251


 

Jäsenten nimeäminen Kiinteistö Oy Levin Vuokratalojen hallitukseen ja toimintaohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle

 

Khall 25.06.2024 § 251  

81/00.03.01/2023  

 

 

Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa, puh. 0400 356 431

 

Kiinteistö Oy Levin Vuokratalojen yhtiökokous pidetään torstaina 27.6.2024 klo 14.00 Kittilän kunnanvirastolla.

 

Kunnanhallitus on valinnut yhtiökokousedustajaksi Vuokko Mäntymaan ja varaedustajaksi Raili Fagerholmin (Khall 3.12.2021 § 539).

 

Kokouksessa käsitellään mm. vuoden 2023 tilinpäätös sekä hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta.

 

Hallituksessa varsinaisina jäseninä toimii tällä hetkellä Atte Uusisalmi, Oula Vuolli, Jussi Mäkitalo ja Vuokko Mäntymaa. Varajäsenenä Sirkka Hangasvaara.

 

Muut hallituksen jäsenet ovat hotellien nimeämiä.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä neljä jäsenehdokasta sekä yhden varajäsenehdokkaan Kiinteistö Oy Levin Vuokratalojen hallitukseen, sekä antaa omistajaohjaukseen liittyvät toimiohjeet yhtiökokousedustajalle.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Atte Uusisalmen, Oula Vuollin, Jussi Mäkitalon ja Vuokko Mäntymaan sekä varajäseneksi Sirkka Hangasvaaran.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.