Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 233


 

Rajalammentien ranta-asemakaava

 

Khall 25.06.2024 § 233  

170/10.02.03/2024  

 

Valmistelija Maanmittausinsinööri Toni Juuti p. 040 762 2917

 

Maanomistaja suunnittelee ranta-asemakaavan laatimista omistamalleen määräalalle (261-402-25-34-M606) kiinteistöstä RAJALA RN:o 25:34 (261-402-25-34) kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 17 ha, määräala sijaitsee Ylläsjärvellä. Maankäyttö- ja rakennuslain 74§:n mukaisesti maanomistaja on ennen ranta-asemakaavan laatimiseen ryhtymistä ollut yhteydessä kuntaan ja toimittanut kunnalle maankäyttö- ja rakennuslain 63§:ssä tarkoitetun osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

 

Ranta-asemakaava on maanomistajan laatima kaava, jonka laadinta- ja toteuttamiskustannuksista vastaa maanomistaja. Lisäksi maanomistaja kantaa yksin riskin kaavan hyväksytyksi tulemisesta.

 

Maanomistajan kanssa laaditaan sopimus, jossa sovitaan kunnan vastaavan ranta-asemakaavan laatimiseen liittyvistä kuulutuksista ja kuulemisista, vireilletulo, valmisteluvaiheen kuuleminen, kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen ja asemakaavan voimaantulo. Lisäksi sopimuksessa sovitaan ranta-asemakaavan laadinnasta kunnalle aiheutuvien kustannusten korvaamisesta, joita ovat muun muassa kuulutus- ja matkustuskustannukset, sekä siitä että maanomistaja sitoutuu luovuttamaan korvauksetta kunnalle kaavanlaadinnan yhteydessä tuotetun aineiston kunnan käytössä oleviin järjestelmiin yhteen sopivassa muodossa.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa ranta-asemakaavan aluerajauksesta eikä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

Tekninen toimi laatii maanomistajan kanssa sopimuksen, jossa sovitaan ranta-asemakaavan laadintaan liittyvien kuulutusten ja kuulemisien järjestämisestä ja ranta-asemakaavan laadinnasta kunnalle aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.