Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 234


 

Määräalan ostaminen kiinteistöstä Vierelä

 

Khall 25.06.2024 § 234  

380/10.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889

 

Kittilän kirkonkylän 19.4.1991 vahvistetussa asemakaavassa Lautatien päähän laajennettiin kadun päähän kääntöpaikka, jonka seurauksena asemakaavaan osoitettu kiinteistöön Vierelä ------------- sisältyvä katualue laajeni. Voimassa olevassa asemakaavassa kiinteistöön sisältyy Lautatien katualuetta noin 426 m2. Kiinteistön omistajien -------------------------------- kuolinpesien edustajat ovat pyytäneet, että kunta lunastaisi edellä mainitun katualueen. Kunta ja kuolinpesän edustajat ovat neuvotelleet katualueen hankkimisesta kunnan omistukseen siten, että kauppa tehtäisiin 2500 euron kauppahinnalla.

 

Voimassa olevaan asemakaavaan ei ole esitetty mitään muutosta nyt vireillä olevassa kirkonkylän asemakaavamuutoksessa kaupan kohteena olevan määräalan osalta koskien Lautatien katualuetta.

 

Karttaliite määräalasta oheismateriaalina.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Katja Kaunismaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta ostaa kiinteistöstä Vierelä ------------- noin 426 m2:n määräalan 2500 euron kauppahinnalla.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.