Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.02.2025 klo 12:00 - 14:37 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
26   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
27   Pöytäkirjan tarkastaminen
28 Kiinteistön Marjakumpu 261-405-39-33 myyminen
29   Valtuustoaloite / Laaja tilatarvekartoitus ja REDU:n kiinteistön hankinta kunnan omistukseen
30   Valtuustoaloite aurinkopaneeleista uuteen koulurakennukseen
31   Kuntalaisaloite/Jalkapallohalli Leville
32 Kittilän kunnan paikkatietojärjestelmän hankinta
33   Työterveyshuollon palvelujen kilpailutus 2025
34 Yli 70-vuotiaille myönnettävän talvikunnossapitoavustuksen myöntämisperusteet 2025
35 Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2025
36 Osallistuvan budjetoinnin periaatteet 2025
37 Työsuhdepyöräedun myöntämisperusteet ja käytännöt/polkupyöräetupolitiikka
38 Kittilän kunnan lausunto maa-ja metsätalousministeriölle luonnoksesta vesihuoltolain uudeksi 4 c §:ksi (VN/26268/2022-MMM-189)
39 Lausunto Puljun Malminetsintä Oy:n malminetsintälupahakemuksesta, Kermasaajo (ML2022:0073)
40 Lausunto Puljun Malminetsintä Oy:n malminetsintälupahakemuksesta, Lutsokuru (ML2022:0074)
41 Kunnanhallituksen vuosikello 2025
42   Monialaisen nuorten ohjaus-ja palveluverkoston Mospa jäsenten ja varajäsenten uudelleen nimeäminen
43   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 4.2.2025
44   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat

Osallistuja Tehtävä
Toivanen Marita 1. varapuheenjohtaja
Salonen Tarmo 2. varapuheenjohtaja
Erkkilä Akseli jäsen
Jauhojärvi Pirkko jäsen
Moksi Aila jäsen
Nikkinen Jouko jäsen
Ylläsjärvi Esa jäsen
Hangasvaara Sirkka varajäsen
Niittyvuopio Aslak varajäsen
Nevalainen Aki kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Yritys Inkeri kunnanvaltuuston 3. varapuheenjohtaja
Kurula Timo Kunnanjohtaja
Pohjola Sanna hallintojohtaja
Lång Tuija controller
Luukko Emma hyvinvointikoordinaattori

Nähtävilläolo
Tämä pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, kunnan verkkosivuille (www.kittila.fi)
Alkaen 07.02.2025