Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 35



 

Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2025

 

Khall 04.02.2025 § 35  

621/02.05.01.01/2024  

 

Valmistelija Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt 19.12.2024 päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta sekä kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2025.

 

Kittilän kunnalle myönnettiin kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 11,9 miljoonaa euroa, johon sisältyy verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta -0,5 miljoonaa euroa. Lisäksi Kittilän kunta saa veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvausta 0,8 miljoonaa euroa. Kotikuntakorvausten nettomäärä on 211.896 euroa kulua.

 

Kunnan talousarvioon verrattuna näissä päätöksissä päätettyjen erien yhteismäärä on noin 19.861 euroa isompi. Näihin päätöksiin liittyen saatetaan tehdä vuoden aikana tarkistuksia ja muutospäätöksiä.

 

Valtionosuuksiin ja perusopetuksen kotikuntakorvauksiin liittyvät päätökset ovat tämän asian liitteinä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi valtionosuuspäätökset ja päättää, ettei Kittilän kunta hae oikaisua päätöksiin.

 

Päätös Khall 4.2.2025 § 26 päätöksen mukaisesti tämä asia (esityslistan asia nro 10) käsiteltiin kokouksen viidentenä asiana.

Controller Tuija Lång oli selostamassa asioita nro:t 8, 10 ja 12 (§:t 33, 35 ja 37) kokouksessa klo 12.22-12.38.

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.