RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaosto
Pöytäkirja 18.02.2025/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Työllisyysasiantuntijan varalle valinta, työnantajapalvelut
Työlljao 18.02.2025 § 13
641/01.01.01/2024
Valmistelija Työllisyysalueen johtaja Tero Hyttinen puh. 016 645 5201
Työllisyysaluejaosto on 16.12.2024 § 9 päättänyt julistaa Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueen työllisyysasiantuntija, työnantajapalvelut viran avoimeksi (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2:4 §).
Työllisyysasiantuntijan tehtävänä on asiakaspalvelutyö työnantajien ja yritysten palvelutarpeen mukaisesti sekä työllisyysalueen tavoitteiden mukaisesti. Tehtäviin kuuluvat työnantajien ja yritysten palvelutarpeen selvittäminen, rekrytointitoimeksiantojen hoitaminen ja palveluohjaus. Tehtävään liittyy viranomaistehtäviä, kuten avustus- ja tukipäätösten tekeminen yleisessä avustusjärjestelmässä, lausunnot ja palveluihin liittyvät viranomaispäätökset. Hän tekee työtä myös työnhakijoiden kanssa.
Työllisyysasiantuntija tarjoaa asiakaslähtöisiä työnvälitys- ja rekrytointipalveluita työnantajille monikanavaisesti palvelutarpeen mukaisesti.
Viran kelpoisuusehtona oli soveltuva koulutus. Eduksi luettiin työkokemuksen vastaavista asiakaspalvelutehtävistä ja työmarkkinoiden sekä työllistymistä edistävien palveluiden tuntemuksen. Lisäksi eduksi luettiin pohjoissaamen kielen taidon.
Määräaikaan mennessä tehtävään jätti hakemuksensa yhteensä 27 hakijaa, jotka täyttivät kelpoisuusehdot. Hakijoista viisi haastateltiin 3. ja 5.2.2025 järjestetyissä haastatteluissa. Haastattelijoina toimivat työllisyysaluejaoston puheenjohtaja, työllisyysalueen johtaja, Controller ja henkilöstöasiantuntija.
Kittilän kunnan voimassa olevan hallintosäännön 53 §:n (Kvalt 18.12.2024 § 120) perusteella toimialansa vakinaisen henkilöstön valinnasta päättää työllisyysaluejaosto.
Esittelijä Työllisyysalueen johtaja Hyttinen Tero
Päätösehdotus Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaosto päättää valita työllisyysasiantuntija, työnantajapalvelut toistaiseksi voimassa olevaan virkaan sen varalta, ettei toimeen valittu henkilö ota tehtävää vastaan, varalle Veli-Pekka Piiraisen.
Varalle valitun tulee viran vastaanottaessaan toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottamista. Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |