RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Maa-ja asuntopoliittisen ohjausryhmän/toimikunnan nimeäminen maapoliittisen ohjelman työstämiseen
Khall 08.04.2025 § 120
125/10.00.00/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597
Maapoliittisen- ja asuntopoliittisen ohjelman osalta on tehty aloite, jossa tähdätään ohjelman laadintaan kunnan käyttöön. Valmistuessaan ohjelma tarjoaa johdonmukaisen toimintatavan maapolitiikkaan ja asutopolitiikkaan. Ohjelman valmistuttua se hyväksyttäisiin valtuustossa. Ohjelmaa tulee päivittää valtuustokausittain.
Maapoliittisen ja asuntopoliittisen ohjelman työstämiseen eteenpäin työn eteenpäinviennin tueksi on tarkoituksenmukaista perustaa ohjausryhmä/ toimikunta, jolla on tavoitteena saattaa valmistelu eteenpäin tavoitteiksi, painopisteiksi, ja osoittaa konkreettisia toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.
Maapoliittisten kysymysten ratkominen auttaa onnistunutta maankäyttöä. Asuntopoliittisen ohjelman laadinta samanaikaisesti edesauttaa maapoliitisen ohjelman syntyä.
Asuntorakentamista ja sen laatua voidaan ohjata muun muassa asumisen ja liikenteen yhteensovittamisella, kohtuuhintaisten asuntojen tuotannolla ja elinkeinoelämän tarpeisiin vastaamaalla asuntojen tuotannolla.
Koska asuntopoliittinen ohjelma ja maapoliittinen ohjelma liittyvät toisiinsa on tarkoituksenmukaista työstää molempia eteenpäin samaan aikaan.
Ohjausryhmä/toimikunta voi kuulla useita eri intressiryhmiä työsssään. Työn edistämiseksi on tarkoituksenmukaista teknisen toimen kilpailuttaa tai pyytää tarjoukset ulkopuolisesta tuen hankinnasta työhön
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Maa-ja asuntopoliittiseen ohjausryhmään/toimikuntaan nimetään viranhaltijoista isännöitsijä Timo Sattanen, kunnanjohtaja Timo Kurula, maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, maankäyttöinsinööri Mika Palovaara ja tekninen johtaja Roni Jänkälä. Tarkoituksenmukaista on nimetä myös rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja sekä pyytää Kideven edustus. Kunnanhallitus nimeää kokouksessa oman edustuksensa.
Päätös Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys:
Kunnanhallitus päättää siirtää asian teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.
Kunnanjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |