RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite - Lähiruuan käytön lisääminen kunnan keittiöissä tuomalla kittiläläisen maatalouden tuotteita koululaisten aterioihin
Kvalt 31.03.2025 § 35
204/00.01.02/2025
Valtuutettu Akseli Erkkilä jätti Keskustan ja Kuntalaislistan valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
”Valtuustoaloite
Keskustan ja Kuntalaislista yhteisaloite
31.3.2025
Kittilä on lisännyt viimeisten vuosien aikana lähiruuan käyttöä kunnan keittiöissä, joista sote uudistuksen jälkeen on kunnasta lähtenyt terveyskeskuksen keittiö. Käytännöllisesti katsoen kunta valmistaa aterioita koululaisille. Kouluruuassa käytetään mahdollisuuksien mukaan paikallisia raaka-aineita, etupäässä poroa.
Esitämme, että lähiruuan käyttöä vielä lisättäisiin siten, että ateriasuunnittelussa otettaisiin yhdeksi näkökulmaksi kittiläläisen maatalouden tutuksi tuominen koululaisille. Käytännössä tämä tapahtuisi siten, että otettaisiin selvää millaisia maataloustuottajia ja -tuotteita Kittilässä vielä on, ja kaikki nämä tuotaisiin koululaisten aterioihin ainakin kerran lukukaudessa.”
Päätös Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |