RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite liittyen Ounasjoen ja Levin jätevesipuhdistamon (Levin Vesihuolto Oy) jätevesien mittaamiseen ja tiedottamiseen
Kvalt 28.04.2025 § 48
259/11.05.03/2025
Valtuutettu Inkeri Yritys jätti OMK:n valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
”Kittilän kunnanvaltuusto VALTUUSTOALOITE 28.04.2025
Ounasjoen ja Levin jätevesipuhdistamon (Levin vesihuolto) tiedottamisen ongelmakohtien ratkaisuvaihtoehdot
Levin jätevesipuhdistamo ohijuoksuttaa osittain puhdistettua jätevettä erityisesti tulvan aikana.
Yhdyskuntajätevedestä poistetaan lähinnä fosforia ja typpeä, mutta ei mikromuovia, lääke-, hormoni tai viihdekäytön huumejäämiä. Mittaus on Levin vesihuollon osalta puutteellista.
THL:n raportista:
https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/jatevesitutkimus
Huumeiden käyttöä mitataan parillisina vuosina suurimpien kaupunkien ja niiden lähialueiden puhdistamattomasta jätevedestä. THL:n raportissa on kerrottu paikkakunnat, missä mittaukset suoritetaan, mutta Kittilä ei tässä luettelossa ole.
Vuoden 2012 keräyksissä olivat mukana Helsinki, Espoo, Lahti, Turku, Tampere, Jyväskylä, Lappeenranta, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi lähialueineen. Vuodesta 2014 lähtien keräykset on toteutettu edellisten lisäksi myös Kotkan, Joensuun, Vaasan ja Savonlinnan alueella. Vuonna 2018 uusina alueina tulivat mukaan Kouvola, Hämeenlinna, Pori, Mikkeli, Seinäjoki, Kokkola, Kajaani, Kemi ja Maarianhamina, vuonna 2020 Rauma, Pietarsaari, Salo ja Vihti, sekä vuonna 2024 Porvoo, Huittinen ja Jämsä.
Esitämme,
että valtuusto edellyttää, että Levin Vesihuolto Oy tiedottaa reaaliaikaisesti ohijuoksutuksesta Kittilän kuntalaisille ja arvion milloin ohijuoksutus lopetetaan. Asia on jälleen kohta ajankohtainen ja
että Levin jätevesipuhdistamo täydentää mittaukseen liittyviä mittareita, jotta kuntalaisilla on oikea tieto Ounasjokeen kulkevista haitallisista aineosista ja
että mitä kielteisiä vaikutuksia tutkimatta jättämisellä voi alla vesistön eliökuntaan ja ympäristöön.
Kittilässä 28.04.2025
OMK-valtuustoryhmä”
Päätös Valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |