Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 21.05.2025/Pykälä 57


 

Koululk Sivistystoimen viranhaltijoiden tiedoksi saatettavat viranhaltijapäätökset / otto-oikeus koululautakunta ajalta 9.4.-14.5.2025

 

Koululk 21.05.2025 § 57  

    

 

 

Valmistelija Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Kuntalain 107 §:n 2 mom. mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.

 

Pöytäkirjan pitämisellä parannetaan muun muassa kansalaisten mahdollisuutta valvoa oikeusturvaansa (muutoksenhaku) ja yleensä mahdollista valvoa hallintoa (julkisuusperiaate, tilintarkastajat).

 

Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on pidettävä yleisesti nähtävänä, ja päätökset on annettava tiedoksi samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.

 

Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Koululautakunta merkitsee tiedoksi.

 

Päätös Jäsen Mikko Lompolo poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 14:56-15:07 osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella. Hän ei osallistunut asiasta käytävään keskusteluun eikä päätöksentekoon.

Merkittiin tiedoksi.

Nuorisovaltuuston edustaja Eetu Hietalahti poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 15:07.