Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 87


 

Riikonmuotkan ranta-asemakaavan kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen

 

Teknlk 27.05.2025 § 87  

465/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Maanmittausinsinööri Mika Palovaara, p. 040 7622917

 

Riikonmuotkan ranta-asemakaava on kuulutettu vireille 18.12.2024. Samalla on asetettu nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Riikonmuotkan ranta-asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Ounasjoen varrella Isotaalontiellä. Asiakirjat löytyvät Kittilän kunnan sivuilta osoitteesta www.kittila.fi /asuminen ja ympäristö/kaavoitus/vireillä olevat kaavat.

Kaavanlaatija on laatinut valmisteluvaiheen oheismateriaalina olevan kaavaluonnoksen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa Riikonmuotkan ranta-asemakaavan AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti nähtäville (valmisteluvaiheen kuuleminen).

 

Päätös Teknisen johtajan täydennetty päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää asettaa Riikonmuotkan ranta-asemakaavan AKL 62§ ja MRA 30§ mukaisesti nähtäville (valmisteluvaiheen kuuleminen).

Lisäksi tekninen lautakunta päättää omana kannanottonaan seuraavaa:

Rakennusoikeus
Yleiskaavassa merkintä RA. Kaavaluonnoksissa pääosin RM. RM tarkoittaa yleensä isompaa rakentamisen tehokkuutta. Vaihtoehdoissa esitetty rakennusoikeus vastaa yleisesti RM -alueiden tehokkuutta. RA -alueeksi tehokkuus on korkea.

Ranta-alue ja tulva
Yleisesti ranta-alueiden vapaata liikkumisoikeutta pidetään tärkeänä ja sen on myös tällä kohtaa yleiskaavassa osoitettu. Yleiskaavan mukaan luonnonmukainen ranta ja rantapuusto on pyrittävä säilyttämään 50m etäisyydellä vesialueen keskiveden mukaisesta rantaviivasta. Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyöryn vaaraa.

Virkistysalueet
Vaihtoehdoissa ei ole lainkaan osoitettu virkistysalueita.

Alueen sisäinen liikenne
Esitetty rakentaminen hajallaan -> paljon teitä ja muita kulkuyhteyksiä. Vaihtoehdoissa ei ole kuvattu näitä eikä alueen liittymiä.

Alueen sisäiset maisemalliset arvot
Alueen sisällä on maisemallisesti hallitsevia kohoumia.

Teknisen johtajan täydennetty esitys hyväksyttiin.

Maanmittausinsinööri Mika Palovaara asiantuntijana tämän pykälän esittelyn aikana klo 12.11-12.36.