RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan katualueen käyttö / K-Rauta Levi
Teknlk 12.08.2025 § 128
433/10.03.01.01/2025
Valmistelija Tiemestari Janne Heikkilä p. 0400 862 532
Tekninen toimi on saanut tiedustelun Rautakeskon toimeksiannosta Collierilta (konsultti), koskien Levin K-Raudan piharemonttia. Rautakesko suunnittelee alustavasti Levin K-Raudalle isohkoa piharemonttia.
Rautakeskon perusteluita kiinteistön osalle:
Noutopihan pienen koon puolesta logistiikalla on ollut haasteita. Puutavara ym. isompi tavara joudutaan purkamaan siten, että rekat ovat Tunturitiellä, josta tavara haetaan trukkipiikeillä K-Raudan tontille.
Koutamaan puolella murskepinta on haastava liikkua trukeilla. Käytännöllisyyden ja työ- ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi olemme suunnittelemassa ko. remonttia.
Konsulttiyhtiö esittää seuraavia toimenpiteitä piha-alueen saneeraukseen ja laajentamiseen:
- Koutamaan puolella olisi tarkoitus saneerata pintarakenteet, kaatojen korjaukset, asfaltointi Koutamaahan liittyen, hulevesijärjestelmän rakentaminen (sis. saattolämmitys).
- Tunturitien puolella avo-ojien täyttäminen, hulevesiverkoston rakentaminen (sis. saattolämmitys), pintarakenteet, asfaltointi Tunturitiehen liittyen, noutopihan sisäänkäyntiliittymän kaatojen korjaus.
Katualue käsitteenä:
Katualue käsittää asemakaavassa osoitetun katualueen maanalaisine ja maanpäällisine sekä yläpuolisine johtoineen, laitteineen ja rakenteineen, jollei asemakaavassa ole toisin osoitettu. Katualueella voi sijaita muun muassa liikenteen käyttöön tarkoitettuja alueita kuten ajoratoja, jalkakäytäviä, pyöräteitä, pysäköintipaikkoja ja erillisiä joukkoliikennekaistoja, oleskeluun tarkoitettuja alueita kuten aukioita ja toreja sekä muita tarpeellisia alueita kuten erotusalueita esimerkiksi istutuksia, hulevesien käsittelyä, lumen varastointia ja teknisten verkkojen laitteita varten.
Koutamaan liikennemäärät eivät ole kovin suuret ja katualue on rakennettu nykyiselläänkin kiinteistön rajaan saakka.
Tunturitien liikenne on varsinkin talviaikaan vilkasta. Piha-alueen rajoittuminen ja asfaltointi suoraan Tunturitiehen aiheuttaa talvikunnossapidolle haasteita. Suunnittelualueella sijaitsee tällä hetkellä katualueelle sijoitettuja laitteita mm. katuvalaistus.
Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että Koutamaan puoleinen suunnitelma voitaisiin toteuttaa esitetyllä tavalla, huomioiden ettei tavaran varastointi sijoitu katualueelle ja aiheuta ongelmia kunnossapidolle.
Lisäksi Tekninen lautakunta päättää, että Tunturitien puoleisille toimenpiteille ei myönnetä lupaa.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Charlotta Kittilä poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, hallintolain 28 § 1 mom kohdassa tarkoitetun osallisuusjäävin perusteella.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |