RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2025/Pykälä 295
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kirjanpitäjän toimen auki julistaminen
Khall 19.08.2025 § 295
406/01.01.01/2025
Valmistelija Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257
Talousosastolla on tarpeen julistaa auki kirjanpitäjän toimi.
Kirjanpitäjän tehtäviin kuuluu reskontrien, kirjanpidon sekä maksuliikenteen hoitamisen tehtäviä. Olennainen osa tehtävistä liittyy kunnan ja kuntakonsernin tilinpäätöksen ja talousarvion laadintaan sekä lakisääteiseen raportointiin. Lisäksi tehtävään kuuluu monipuolisesti taloushallinnon muita tehtäviä. Tehtävän tarkempi sisältö ja tehtäväjako toisen kirjanpitäjän kanssa täsmentyy toimeen valinnan jälkeen.
Kelpoisuusehtona toimeen on alan ammatillinen tutkinto, soveltuva korkeakoulututkinto tai alan aikaisempi opistoasteen tutkinto.
Hakuilmoituksen luonnos oheismateriaalina.
Hallintosäännön 52 §:n mukaan vakituisen viran, virkasuhteen ja toimen laittaa haettavaksi virkasuhteeseen tai toimeen ottamisesta päättävä toimielin. Määräaikaisen viran, virkasuhteen tai toimen laittaa haettavaksi hallintosäännön mukaan viranhaltija.
Hallintosäännön 53 §:n mukaan kunnanhallitus päättää hallinto- ja talousosaston vakinaisen henkilöstön valinnasta.
Valinnasta päättävä toimielin tai viranhaltija päättää samalla tehtävän vaativuuden ja palkkausperiaatteiden mukaisesti palkan vahvistamisesta sekä työaikamuodosta. Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää koeajan määräämisestä ja työsuhteeseen ottava viranomainen sopii koeajasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1) vahvistaa kirjanpitäjän toimen kelpoisuusehdoksi alan ammatillisen tutkinnon, soveltuvan korkeakoulututkinnon tai alan aikaisemman opistoasteen tutkinnon.
2) että kirjanpitäjän tehtäväkohtainen palkka on 3.139,69 euroa/kuukausi (KVTES)
3) kirjanpitäjän toimen hakuaika päättyy ma 15.9.2025 klo 15.
4) edellyttää toimitettavaksi hyväksyttävän lääkärintodistuksen ennen toimen vastaanottamista
5) että koeaika on 6 kuukautta
6) että haastattelun suorittavat kunnanjohtaja, controller, henkilöstöasiantuntija ja kunnanhallituksen keskuudestaan valitsema edustaja
Päätös Controller Tuija Lång oli paikalla kokouksessa selostamassa asiaa klo 15.51 – 15.59.
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
Kunnanhallituksen jäsen Reijo Kyrö esitti, että kunnanhallituksen edustajaksi haastattelutyöryhmään nimetään Jouko Nikkinen.
Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |