RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.08.2025/Asianro 18
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtuustoaloite - Perheiden Kittilä 2026
Kvalt 23.06.2025 § 97
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Akseli Erkkilä jätti ryhmänsä puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
”Perheiden Kittilä 2026 – valtuustoaloite
Kittilä on ottanut vuodelle 2025 käyttöön ns. vauvarahan, jota maksetaan perheille Kittilässä syntyneestä lapsesta 1000€ lapsen syntymävuotta seuraavan kalenterivuoden lopulla. Tästä on saatu hyvää palautetta ja myös näkyvyyttä valtakunnallisessa mediassa. Kittilä tulee tunnetuksi lapsi- ja perheystävällisenä kuntana mikä on tärkeää aikana, jona nuoret aikuiset kamppailevat nousevien asuinkustannusten ja sirpaloituvan työelämän kanssa. On arvokasta, jos kunta voi tuoda pientäkin taloudellista turvaa.
Esitämme, että talousarviota käsiteltäessä tuotaisiin valtuustolle päätettäväksi seuraavat esitykset kustannuksineen:
1.Vauvarahan jatkaminen siten, että sitä maksetaan 5-vuotiaaksi asti, siis yhteensä 5000€/lapsi kittiläläisille perheille. Kustannus nousee siis asteittain syntyneiden määrä x 1000€.
2.Lasten kotihoidontuen kuntalisään tehdään indeksikorotus, ja se pidetään vuodesta 2026 lähtien joka talousarviossa tehtävin tarkistuksin yleisen kustannustason mukana tai sopimalla indeksisidonnaisuudesta suoraan Kelan kanssa.
Kittilän kunnanvaltuustossa 23.6.2025
Keskustan valtuustoryhmä”
Päätös Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.
Khall 19.08.2025
409/02.05.01.00/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 0405957597
Kunnanvaltuuston kokouksessa 23.6.2025 jätettiin aloite vauvarahan maksamisen jatkamisesta 5-vuotiaaksi asti aloitteessa esitetyllä tavalla. Esitys lisäisi asteittain Kittilän kunnan kustannuksia.
Aloitteen käsittelyn yhteydessä on syytä tehdä yksinkertainen kustannuslaskelma, mitä arviolta kannustimen kustannukset ovat vuositasolla asteittain viisi vuotta eteenpäin talousarvion laadinnan tueksi. Pohjana voidaan käyttää vuoden 2024 syntyneiden määrää.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialalle valmisteltavaksi, vastuuhenkilöinä toimivat kunnanjohtaja ja controller sekä hyvinvointikoordinaattori.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |