RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.08.2025/Asianro 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtuustoaloite koskien tuulivoimahankkeita ja tuulivoimastrategian laatimista
Kvalt 23.06.2025 § 98
Valtuutettu Akseli Erkkilä jätti yhteensä 16 valtuutetun/varavaltuutetun allekirjoittaman seuraavan sisältöisen vatuustoaloitteen:
”Valtuustoaloite 23.6.2025
Kittilän kunnanvaltuusto päätti kaudella 2021-2025, että kyseisellä valtuustokaudella kunta ei edistä tuulivoimahankkeita alueellaan. Tuolloin käytetyt perusteet eivät ole mihinkään hävinneet, vaan päinvastoin tuulivoimaa vastaan puhuvat nykyään myös puolustukselliset näkökohdat.
On totta, että tuulivoima tuo kuntaan verotuloja kiinteistöverojen muodossa. Kunta- ja paikallistalous ei kuitenkaan ole tiivistettävissä kunnan verokertymään, vaan merkitsevää on myös vaikutus muihin elinkeinoihin, työllisyysvaikutukset ym.
Kittilässä toimii todella aktiivinen ja työvoimavaltainen matkailuelinkeino, jolla on tuulivoimapuistojen lisääntyessä ainoastaan hävittävää. Tuulivoima sen sijaan ei luo työpaikkoja käytännössä ollenkaan.
Lisäksi Kittilässä toimii alueellemme perinteinen porotalous, joka on yksi viimeisiä maatalouselinkeinoja pohjoisessa ja joka tukee myös matkailua olemassaolollaan.
Esitämme, että Kittilän kunnanvaltuusto päättää, että tuulivoimahankkeita ei edistetä tällä valtuustokaudella tai ennen kuin kunta on laatinut tuulivoimastrategian, jossa linjataan asiasta laajemmin. Päätös tulee valmistella huolellisesti, ja valtuutetuille tulee järjestää aiheesta seminaari ja kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus ottaa kantaa esim. kuntakyselyn kautta.
Kittilässä 23.6.2025”
Päätös Puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.
Khall 19.08.2025
410/00.01.02/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Pohjola, puh. puh. 040 653 0774
Aloite on tehty ja jätetty kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä 23.6.2025. Aloite on samankaltainen kuin 16.5.2022 kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä jätetty poiketen siitä siten, että aloitteessa on otettu esille tuulivoimastrategian laatiminen ja esittelytilaisuuden järjestäminen asiassa. Myös kuntalaisilla tulee olla vaikuttamismahdollisuus asiassa aloitteen mukaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen valmisteltavaksi tekniselle toimelle ja hallinnon toimialalle, vastuuhenkilöinä toimivat tekninen johtaja ja kunnanjohtaja.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |