Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2025/Pykälä 284


 

Varainhoitajan raportti kunnan sijoitustoiminnan tuloksellisuudesta, riskeistä ja omistuksista

 

Khall 19.08.2025 § 284  

481/02.05.05/2024  

 

Valmistelija Controller Tuija Lång puh. 040 6724 257

 

Kittilän kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteiden mukaan kunnan varainhankinta- ja sijoitustoiminnasta annetaan selvitys kunnanhallitukselle neljännesvuosittain ja kunnanvaltuustolle puolivuosittain.

 

Pohjola OP Private -palvelun asiakkuusjohtaja Harri Bastman raportoi kokouksessa kunnan sijoitustoiminnan tilanteen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi varainhoitajan puolivuotisraportin ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Tauko pidettiin klo 12.35-13.05. Tauon aikana kokouksessa olivat läsnä asiantuntijoina Pohjola OP Private -palvelun asiakkuusjohtaja Harri Bastman ja controller Tuija Lång.
Esitys hyväksyttiin. Varainhoitajan puolivuotisraportti merkittiin tiedoksi ja esitetään edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.