RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Koululautakunta
Esityslista 20.08.2025/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Edustajien nimeäminen kuntakohtaiseen opiskelijahuollon ohjausryhmään
Koululk 20.08.2025
445/00.00.01/2025
Valmistelija Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Kittilän kunnassa toimii Kittilän kunnan kuntakohtainen opiskeluhuollon ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii yläkoulun ja lukion rehtori ja sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori. Ohjausryhmään kuuluu myös sivistystoimenjohtaja, koululautakunnan edustaja ja erityisopettaja sekä oppilashuollon henkilöitä, muun muassa koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja koulupsyykkari.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013, 14 §) mukaan opiskeluhuollon ohjausryhmä vastaa opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Opiskeluhuollon ohjausryhmä huolehtii, että opiskeluhuoltosuunnitelmaa päivitetään ja seuraa, että siinä mainitut tavoitteet ja toimet toteutuvat. Ryhmä suunnittelee tarvittavat koulutukset ja oppilashuollolliset toimenpiteet kerätyn hyvinvointitiedon (esim. kouluterveyskyselyt) pohjalta. Kuntakohtaisen opiskeluhuollon ohjausryhmän tehtävänä on suunnitella ja koordinoida oppilashuollon toimintaa sekä erityisopetusta Kittilän kouluilla niin, että oppilashuollon ja erityisopetuksen saatavuus ja tarpeet olisivat tasapuolisesti kaikkien Kittilän perusopetuksen ja lukion oppilaiden saavutettavissa.
Koululautakunnan kokoonpano on muuttunut kesäkuussa 2025 uuden valtuustokauden aloitettua toimintansa, joten koululautakunnan tulee nimetä keskuudestaan edustaja koulutoimen oppilashuollon ohjausryhmään.
Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Koululautakunta päättää nimetä Kittilän kuntakohtaiseen opiskeluhuollon ohjausryhmään koululautakunnan edustajan.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |