Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Esityslista 20.08.2025/Asianro 9


Valssin käyttöehdot

 

Varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä -Valssin käyttöönotto

 

Koululk 20.08.2025     

447/12.07.00/2025  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Toivola Marketta

 

Varhaiskasvatuslaki (§ 24) määrää varhaiskasvatuksen järjestäjää ja tuottajaa arvioimaan antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistumaan ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Varhaiskasvatuksen arvioinnin tarkoituksena on turvata lain tarkoituksen toteuttamista ja tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä ja edistää lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa.

 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi on tuottanut varhaiskasvatuksen kansallisen, digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin, jonka tarkoituksena on tukea järjestäjiä ja palveluntuottajia heidän arviointitehtävässään. Valssi perustuu tutkimusperustaisille arviointilomakkeille. Lomakkeiden avulla toteutetaan tiedonkeruita kaikilla organisaation tasoilla, raportoidaan kerättyä toimijakohtaista tietoa, koostetaan keskustelemalla tuotettua tietoa niin organisaation johdossa kuin päiväkodeissa sekä julkaistaan toimijan lakisääteisiä arviointituloksia. Valssi sisältää työkalut niin varhaiskasvatuspalveluja tukevien rakenteiden kuin ydinprosessien arviointiin.

 

Päiväkodeissa henkilöstö yhdessä johtajan kanssa määrittelee arvioitavaan teemaan liittyvät keskeiset vahvuudet ja kehittämiskohteet, sopii kehittämisen toimenpiteistä sekä niiden seurannasta. Johtaja tallentaa toimipaikan yhteenvedon Valssiin ja tiedottaa tuloksista huoltajille.

 

Organisaation johdossa tarkastellaan arviointiraportin lisäksi päiväkodin johtajien tallentamia yhteenvetoja sekä organisaatiota koskevaa muuta tietoa, kuten asiakaspalvelukyselyitä. Tiedon pohjalta tunnistetaan koko organisaatiota koskevat vahvuudet, kehittämiskohteet ja laaditaan toimenpide- ja seurantasuunnitelmat. Kun arviointi on päätöksessä, Valssilla julkaistaan arviointitulokset ja niistä tiedotetaan koko organisaatiota, huoltajia, sidosryhmiä sekä päätöksentekijöitä.

 

Valssiin sisältyy käyttäjäprofiilit ylläpitäjä eli Karvi ja kuntatasolla pääkäyttäjät, toteuttajat sekä vastaajat. Pääkäyttäjät ovat henkilöitä, jotka vastaavat varhaiskasvatuksen laadusta ja sen kehittämisestä organisaatiossa. Pääkäyttäjät ottavat käyttöön Valssin arviointityökaluja, tarkastelevat toimijakohtaisia arviointiraportteja, toimipaikkojen tuottamia yhteenvetoja ja lopulta tallentavat  arvioinnin tulokset. Valssin pääkäyttäjäoikeudet myöntää kunnissa Opintopolun vastuukäyttäjä ja yksityisillä palveluntuottajilla Opetushallitus. Pääkäyttäjä myöntää pääkäyttäjä- ja toteuttajakäyttöoikeuksia organisaationsa sisällä.

 

Toteuttajat ovat päiväkotien johtajia, jotka vastaavat arviointiprosessin läpiviennistä toimipaikkatasolla. Päiväkodin johtajat lähettävät arviointilomakkeet henkilöstölle ja tukevat henkilöstöä arvioinnin eri vaiheissa. Yhdessä henkilöstön kanssa johtajat tunnistavat arvioitavan teeman mukaisia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita, laativat kehittämissuunnitelman ja seuraavat sen toimeenpanoa.

 

Vastaajat ovat päiväkotien kasvatus- ja opetusvastuullista henkilöstöä, jonka tiedot on tallennettu Vardaan. Vastaajien ei tarvitse kirjautua Valssiin, mutta Valssin käyttö edellyttää sitä, että Vardaan on tallennettu päiväkodin johtajien ja työntekijöiden työsähköpostiosoitteet.

 

Varhaiskasvatustoimija saa itsearvioinnin tueksi kehitetyt kansalliset työkalut käyttöönsä vain ottamalla Valssin käyttöönsä. Tekijänoikeudet työkaluihin kuuluvat Karville.

 

Karvi toteuttaa vuoden 2025 aikana arvioinnin, jonka teemana on varhaiskasvatuksen laadunhallinta, ja tiedonkeruu tulee ajoittumaan loka-marraskuulle. Kittilän kaikki päiväkodit ovat valikoituneet mukaan arviointiin. Tiedonkeruut toteutetaan Valssilla, joten tiedonkeruisiin osallistuminen edellyttää kunnaltanne Valssin käyttöönottoa (laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta 1295/2013, 7§). Tiedonkeruu Valssilla edellyttää, että y-tunnustasoisella organisaatiolla on voimassa olevat pääkäyttäjä-tunnukset organisaatiotasolla ja toteuttaja-tunnukset jokaisessa otantaan valitussa toimipaikassa. Tämän lisäksi henkilöstön työntekijätiedot (mukaan lukien työsähköpostiosoite) tulee olla ajan tasalla Vardassa, jotta kyselyt voidaan kohdentaa henkilöstölle.

 

 

Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Kittilän kunta päättää ottaa käyttöön Kansallisen arviointikeskuksen Karvin tuottaman varhaiskasvatuksen digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin 1.9.2025 alkaen.
Pääkäyttäjiksi vahvistetaan varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, päiväkodin johtaja/ Mäntymaja ja varhaiskasvatuspäällikkö, jotka hakevat pääkäyttäjäoikeudet virkailijan Opintopolusta Opetushallitukselta. Toteuttajina toimivat päiväkodin johtajat.

 

Päätös