Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 379


 

Valtuustoaloite - Opiskelija-asuntolan rakentaminen kirkonkylälle

 

Kvalt 29.09.2025    

 

Valtuutettu Niina Summanen jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

”VALTUUSTOALOITE – OPISKELJA-ASUNTOLAN RAKENTAMINEN KIRKONKYLÄLLE

 

Kittilän lukio on kasvava lähes 120 oppilaan oppilaitos. Vaikka pääosa opiskelijoista tulee Kittilän kunnan alueelta, vetää lukio opiskelijoita kaikkialta Suomesta erityisesti Levi Snow Sport Academyn houkuttelemina. Tåmä on hyvä asia ja varmistaa sen, että lukio säilyy Kittilässä myös tulevaisuudessa. Kittilän lukiossa on myös mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto.

 

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä järjestää toisen asteen koulutusta Kittilässä ja kevään 2026 yhteishaussa koulutustarjontaa tullaan lisäämään. Jotta tutkintoon johtavat koulutukset saadaan käyntiin, pitää Kittilään saada opiskelijoita myös muualta.

 

Pullonkaulaksi toisen asteen opiskelijoiden houkuttelemiseksi Kittilään on muodostunut opiskelija-asuntojen puute ja asuntojen korkea vuokrataso. Moni tänne opiskelemaan aikova on joutunut muuttamaan suunnitelmiaan, koska ei ole löytänyt kohtuuhintaista asuntoa. Opintonsa aloittava toisen asteen opiskelija on usein alaikäinen ja turvallisin asumisvaihtoehto olisi asuntola, jossa olisi myös valvonta.

 

Esitän, että Kittilän kunta rakentaa kirkonkylälle koulukeskuksen lähistöön opiskelija-asuntolan. Tarkoitukseen sopiva tontti voisi olla esim. Rantatien kerrostalojen vieressä oleva kunnan tontti. Asunnot suunniteltaisiin nimenomaan opiskelijoita varten ja asuntolassa olisi myös yhteistiloja ja valvonta. Näin turvattaisiin toisen asteen koulutuksen säilyminen Kittilässä ja jopa koulutustarjonta voisi laajentua.

 

Kittilässä 29.9.2025

 

Niina Summanen”

 

Päätös Puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.

 

 

Khall 21.10.2025 § 379  

534/10.03.02.00/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula  0405957597

 

Aloite jätettiin 29.9.2025 kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä. Aloitteessa esille otettu asia sivuaa sekä teknisen toimen, että sivistystoimen alaa.

 

Tarkoituksenmukaisinta on lähettää aloite teknisen toimen ja sivistystoimen valmisteltavaksi. Huomion arvoista on se, että Kittilän kunnan talousarviota valmistellaan saman aikaisesti kuin aloite on käsittelyssä. Siten ainakin tulevan talousarvion osalta toimialoilla on mahdollisuus peilata käytettävissä olevia resursseja. Kunnanhallitus kiinnittä jo tässä vaiheessa huomiota asuntolatilojen tarpeen selviittämiseen etukäteen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen ja sivistystoimen valmisteltavaksi. Vastuuhenkilöinä toimivat tekninen johtaja ja sivistystoimenjohtaja.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.