Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 391


 

Oy Levi Ski Resort Ltd:n osakkeiden osto kunnalle

 

Khall 21.10.2025 § 391  

305/02.05.05/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula   puh. 040 595 7597

 

Kittilän kunnalle tarjotaan ostettavaksi kaksi kappaletta Levi Ski Resort Ltd:n osakkeita.  Kyseisten osakkeiden(numerot 105 ja 155) ostaminen vahvistaa Kittilän kunnan omistusta kyseisestä yhtiöstä. Lisäksi kyseinen yhtiö on maksanut osakkeiden omistajilleen osinkoa, jolloin on mahdollista saada tuottoa osakkeiden omistuksesta. Osakerekisteristä on etukäteen tarkistettu, että kyseiset osakekirjat on rekisteröity myyjätahon (perikunta) nimissä.

 

Myyjällä on myös valtakirja edustaa osakerekisteriin merkittyä tahoa.

 

Nyt Oy Levi Ski Resort Ltd:n osakkeita on tarjottu ostettavaksi 4 300 euroa osakkeelta, jota voidaan pitää kohtuullisena aiempien kauppojen toteutumista huomioiden.

Kunnanhallituksen varaus osakkeisiin kustannuspaikalla 9100 on varattu 50 000 euroa talousarvioon vuodelle 2025. Siten varat ovat olemassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta ostaa Oy Levi Ski Resort Ltd:n osakkeet nrot 105 ja 155 hintaan 4.300 euroa/osake.

 

Päätös Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Pekka Rajala poistui kokouksesta esityslistan asian 23 käsittelyn alkaessa esteellisenä, koska on Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsen, ja oli poissa asioiden 23 ja 24 (§:t 390 ja 391) käsittelyn ajan klo 14:19 – 14:26.

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.