RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 370
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Äänestysaluejaon uudelleen tarkastelu
Kvaalilk 16.05.2025 § 55
Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei ole vaalilaissa tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.
Äänestysalue määrittää äänestäjän vaalipäivän äänestyspaikan. Kun vaalien äänioikeusrekisteri perustetaan väestötietojärjestelmän tiedoista, äänioikeutetun äänestysalue määritellään hänen asuinrakennukselleen merkityn tiedon perusteella. Tämän perusteella määräytyy se, minkä äänestysalueen ja äänestyspaikan vaaliluetteloon henkilö lisätään, ts. missä henkilö voi vaalipäivänä äänestää. Asunnottomien, laitoksissa asuvien ja ulkomailla vakinaisesti asuvien äänioikeutettujen äänestysalueen valtuusto määrää kunnan äänestysaluejaon muuttamista koskevassa päätöksessään erikseen.
Päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa.
Nykyiset äänestysalueet
Kunnanvaltuusto on päättänyt muutoksista äänestysaluejakoon viimeksi 29.3.2010, § 11, jolloin 12 äänestysaluetta vähennettiin kahdeksaksi (8) äänestysalueeksi.
Tällä hetkellä Kittilässä on seuraavat äänestysalueet:
001 Pohjoinen I (Sirkka)
002 Pohjoinen II (Raattama)
003 Eteläinen I (Alakylä)
004 Eteläinen II (Vuoma)
005 Itäinen (Kiistala)
006 Läntinen (Kaukonen)
007 Kirkonkylä
008 Kallo
Sulkeisiin on merkitty viime vaaleissa toimineet äänestyspaikat äänestysalueilla. Monissa tapauksissa äänestyspaikat ovat paikkoina vakiintuneita ja niitä käytetään mahdollisuuksien mukaan mahdollisesti myös jatkossa. Äänestyspaikat äänestysalueilla määrää kunnanhallitus vaaleittain.
Äänioikeutettujen määrä nykyisillä äänestysalueilla / Kunta- ja aluevaalit 2025:
001 Pohjoinen I (Sirkka) | 1564 |
002 Pohjoinen II (Raattama) | 85 |
003 Eteläinen I (Alakylä) | 115 |
004 Eteläinen II (Vuoma) | 246 |
005 Itäinen (Kiistala) | 140 |
006 Läntinen (Kaukonen | 273 |
007 Kirkonkylä | 3083 |
008 Kallo | 141 |
Ns. erityisryhmät, eli henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuten esimerkiksi ulkomailla pysyvästi asuvat Suomessa äänioikeutetut henkilöt, kuuluvat äänestysalueeseen 007 Kirkonkylä.
Äänestäneiden määrät v. 2025 kuntavaaleissa:
Äänestysalue | Enakkoon | Vaalipäivänä |
001 Pohjoinen I | 458 | 402 |
002 Pohjoiinen II | 3 | 60 |
003 Etläinen I | 29 | 44 |
004 Eteläinen II | 84 | 76 |
005 Itäinen | 53 | 36 |
006 Läntinen | 111 | 88 |
007 Kirkonkylä | 1099 | 578 |
008 Kallo | 35 | 57 |
Äänestyalue määritellään pieneksi äänestysalueeksi jos
1. äänestyalueessa on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai
2. keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestyalueella käy vaalipäivänä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai
3. keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käyttää ennakkoon ja vaalipäivänä yhteensä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai että vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet yhdistetään jonkun toisen tai joidenkin toisten äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa.
Tämä tarkoittaa sitä, että kun keskusvaalilautakunta on määritellyt äänestysalueen pieneksi, tulee ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin, että voidaan äänet laskea vaalipäivänä siten, että ennakkoäänet ja varsinaisen vaalipäivän äänet lasketaan yhdessä. Vaalitietojärjestselmään tehdään merkintä äänien laskemisesta yhdessä ja lajitelluista äänistä tulee ottaa erilleen niiden äänestysalueiden äänet, joiden ennakkoäänet ja varsinaisen vaalipäivän äänet halutaan laskea yhdessä ennen kuin ennakkoäänen laskenta suoritetaan.
Kittilässä pienten äänestysalueiden ääntenlaskenta toteutetaan siten, että varsinaisena vaalipäivänä äänestysalueella annetut äänet tuodaan keskusvaalilautakuntaan, jossa äänet lasketaan yhdessä ennakkoäänten tai toisen äänestysalueen kanssa. Tämä hidastuttaa ääntenlaskennan valmistumista.
Yhdistettäessä ääniä alueen kaikki äänet tulkitaan vaalipäivän ääniksi ja ne näkyvät sellaisina julkisissa tilastoissa.
Kittilässä äänestysalueista puolet on ns. pieniä äänestysalueita.
Tällaisilla pienillä äänestysalueilla jatkossa voisi käydä äänestysauto, joka mahdollistaisi ennakkoon äänestämisen.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se käynnistäisi äänestysaluejaon uudelleenjärjestelyn.
Edelleen keskusvaalilautakunta esittää, että asiaa valmistelemaan perustetaan työryhmä, johon nimetään jäseniä myös keskusvaalilautakunnasta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Khall 21.10.2025 § 370
375/00.00.00/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597
Kittilän keskusvaalilautakunta on lähestynyt Kittilän kunnanhallitusta päätöksellään 16.05.2025 § 55. Esityksessään keskusvaalilautakunta on esittänyt, että kunnanhallitus perustaisi työryhmän, joka valmistelisi ja pohtisi äänestysaluejaon uudelleenjärjestelyä ja on esittänyt toimikuntaan valittavaksi myös keskusvaalilautakunnasta jäseniä.
Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikunnan tehtäväksi asetettaisiin äänestysaluejaon uudelleenjärjestelyn valmistelu ja esityksen teko siitä edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
Kunnanvaltuusto on päättänyt muutoksista äänestysaluejakoon viimeksi 29.3.2010, § 11, jolloin 12 äänestysaluetta vähennettiin kahdeksaksi (8) äänestysalueeksi.
Ajankohta toimikunnan tehtävälle on sopiva, koska seuraavat vaalit ovat vuonna 2027. Aikaa toimikunnalle annetaan kesäkuulle 2026 asti.
Tarkoituksenmukaisinta on toimikuntaan nimetä yksi edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajisto.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa äänestysaluejakotoimikunnan, jonka tehtävänä on äänestysaluejaon uudelleenjärjestelyn valmistelu ja esityksen teko siitä edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Työssään toimikunnalla on mahdollisuus käyttää tarvittaessa asiantuntija-apua.
Toimikuntaan valitaan edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä sekä keskusvaalilautakunnan puheenjohtajisto. Tätä varten kunnanhallitus pyytää valtuustoryhmiä nimeään omat edustajansa (1/ryhmä) marraskuun puoliväliin mennessä.
Toimikunnan puheenjohtajana ja koolle kutsujana toimii keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja. Toimikunta voi ottaa sihteerin avustamaan toimintaansa halinnon toimialalta.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |