Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 373


 

Kunniamerkkitoimikunnan asettaminen 2025-2029

 

Khall 21.10.2025 § 373  

187/00.00.01/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula

 

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten.

 

Toimikuntien toimikauden pituus on kunnanhallituksen toimikausi, ellei toimikunnan perustamisen yhteydessä toisin päätetä.

 

Eri viranomaiset pyytävät vuosittain esityksiä äitienpäivänä ja itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä. Kunniamerkkitoimikunnan tulee päättää, kenelle kunta hakee ko. kunniamerkkejä. Kunniamerkkitoimikunta voi tehdä esityksiä myös muista kunniamerkeistä tai huomionosoituksista.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnan- valtuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

- päättää valita kunniamerkkitoimikuntaan viisi (5) varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet toimikaudeksi 2025-2029
- valitsee kunniamerkkitoimikunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Kunniamerkkitoimikunta nimeää sihteerin.

Kunniamerkkitoimikunnalla on oikeus kunnan puolesta esittää ja myöntää kunnia- ja ansiomerkkejä, arvonimiä tai muita merkittäviä huomionosoituksia kunnan toiminnassa ansioituneille luottamushenkilöille ja kunnan palveluksessa oleville viranhaltijoille ja työntekijöille.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsen Anja Keskitalo esitti, että kunniamerkkitoimikuntaan toimikaudeksi 2025-2029 valitaan varsinaiseksi jäseneksi Pirkko Jauhojärvi ja varajäseneksi Jorma Ojala.
Anja Keskitalo esitti myös, että valitaan varsinaiseksi jäseneksi Milja Nikka ja varajäseneksi Veikko Siitonen.

Jäsen Aki Nevalainen esitti, että valitaan varsinaiseksi jäseneksi Paula Nevalainen ja varajäseneksi Raili Fagerholm.

Jäsen Laura Peippo esitti, että valitaan varsinaiseksi jäseneksi Jukka Poti ja varajäseneksi Aslak Niittyvuopio.

Jäsen Aila Moksi esitti, että valitaan varsinaiseksi jäseneksi Aila Moksi ja varajäseneksi Saana Veltheim.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti edellä esitetyt esitykset jäseniksi ja varajäseniksi.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita puheenjohtajaksi Pirkko Jauhojärven ja varapuheenjohtajaksi Paula Nevalaisen.