Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 376


 

Kirjanpitäjän toimeen valinta

 

Khall 21.10.2025 § 376  

406/01.01.01/2025  

 

Valmistelija Controller Tuija Lång, puh.040 6724 257

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.8.2025 § 295 päättänyt julistaa kirjanpitäjän toimen julkiseen hakuun. Haku oli avoimena ajalla 25.8. – 15.9.2025 Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla sekä Kittilän kunnan omilla verkkosivuilla.

 

Kirjanpitäjän tehtäviin kuuluu reskontrien, kirjanpidon sekä maksuliikenteen hoitamisen tehtäviä. Olennainen osa tehtävistä liittyy kunnan ja kuntakonsernin tilinpäätöksen ja talousarvion laadintaan sekä lakisääteiseen raportointiin. Lisäksi tehtävään kuuluu monipuolisesti taloushallinnon muita tehtäviä. Tehtävän tarkempi sisältö ja tehtäväjako toisen kirjanpitäjän kanssa täsmentyy toimeen valinnan jälkeen.

 

Tehtävän hoitaminen edellyttää itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta, tarkkuutta, huolellisuutta sekä kykyä yhteistyöhön. Tehtävässä katsotaan eduksi kokemus kuntasektorin taloushallinnon tehtävistä. Kelpoisuusehtona toimeen on alan ammatillinen tutkinto, soveltuva korkeakoulututkinto tai alan aikaisempi opistoasteen tutkinto.

 

Määräaikaan mennessä saapui 30 hakemusta. Kolme hakijaa ei täyttänyt kelpoisuusehtoja. Haastattelut pidettiin 1.10.2025 ja haastatteluun osallistuivat kunnanjohtaja, controller ja henkilöstöasiantuntija. Haastatteluun kutsuttiin kuusi henkilöä, joista kolme ei osallistunut haastatteluun ja perui hakemuksensa.

 

Hallintosäännön 53 §:n mukaan kunnanhallitus päättää hallinto- ja talousosaston vakinaisen henkilöstön valinnasta.

 

Hakijayhteenveto oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita kirjanpitäjän toistaiseksi voimassa olevaan toimeen Anne Lohelan. Hän on haastattelun, sopivan koulutuksen ja tehtävää tukevan työkokemuksen perusteella ja näiden pohjalta tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella sopivin kirjanpitäjän toimeen.

Ennen toimen vastaanottamista hakijan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus.

Koeaika on 6 kuukautta. Toimen tasopalkka on tehtävän alkaessa 3.218,18 euroa/kuukausi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.