RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 102
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kulttuurikattila ry:n yleisavustushakemus Kittilän kunnalle
Hyvinvlt 20.11.2025 § 102
598/02.05.01.00/2025
Valmistelija Vs. kulttuurisihteeri Hokkanen Jaana
Kulttuurikattila ry:n hakemus on saapunut kulttuurisihteerille sähköpostitse 22. syyskuuta 2025. Hakemuksessa haetaan vuosittaista 20 000 euron yleisavustusta Kittilän kunnalta toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Tämä avustus toimii vastinrahana hankkeiden hakemiseen ja luo pohjan lasten ja nuorten kulttuurin, hoivataiteen sekä perheille suunnattujen tapahtumien pitkäjänteiselle rakentamiselle.
Kittilän kunta tekee paljon hedelmällistä ja korkeatasoista kulttuuriin liittyvää yhteistyötä Kulttuurikattila ry:n kanssa. Yhdistys työllistää paikallisia taiteilijoita monipuolisesti ja säännöllisesti.
Kunnan käytännön mukaan hyvinvointilautakunta ottaa kantaa kunnanhallituksen päätäntävaltaan kuuluvien hakemusten käsittelyssä. Vuonna 2025 Kulttuurikattila ry ei ole saanut yleisavustusta kunnalta. Aikaisempina vuosina kunta on kuitenkin tukenut yhdistyksen toimintaa kunnanhallituksen myöntämällä yleisavustuksella.
Kittilän kunnassa tehdään parhaillaan päivitystä kunnan myöntämien avustusten ohjeistukseen. Uudistuksessa suunnitellaan, että suuret toimijat voivat olla yhteydessä Kittilän kunnan hallintojohtajaan mahdollisista yhteistyösopimuksista. Yhteistyösopimus voidaan tehdä myös muun kuin voittoa tavoittelemattoman järjestön kanssa, mikäli yhteistyöhankkeen voidaan nähdä edistävän kunnan viihtyvyyttä, elinvoimaa ja vetovoimaa. Yhteistyösopimukset tehdään määräajaksi kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.
Avustusten myöntämistä ohjaavat kuntastrategian, vuosittainen talousarvio ja toimialakohtaiset kriteerit. Kunnan myöntämät avustukset voidaan myöntää yksityisille henkilöille, joiden kotipaikka on Kittilän kunta, tai yleishyödyllisille toimijoille, joiden kotipaikka on Kittilä, tai joiden säännöllinen toiminta kohdistuu kunnan asukkaisiin.
Suuret, laaja-alaisesti toimivat yhdistykset on hyvä ottaa huomioon talousarvion suunnitteluvaiheessa. Yleisavustus tai yhteistyösopimus on tärkeä yhdistysten toimintojen turvaamiseksi ja pitkäjänteisen työn mahdollistamiseksi myös tulevaisuudessa.
Pykälän liitteenä Kulttuurikattila ry:n avustushakemus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026.
Esittelijä Vt. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Kulttuurikattilan avustushakemus käsitellään vuoden 2026 aikana erillisenä asiana, jossa sopimuksessa avataan kunnan ja toimijan välinen yhteistyö kokonaisuudessaan. Yhteistyösopimuksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi valmistelee hyvinvointilautakunta sen jälkeen, kun kunnanhallitus on käsitellyt yhdistysyhteistyöasiakirjan, joka ohjeistaa tarkemmin yhteistyösopimusten tekoa kunnan ja avustuksen saajana olevan yhteistyötahon välillä.
Hyvinvointilautakunta päättää esittää, että kunnanhallitus varaa budjettiin vuodelle 2026 määrärahan yhteistyösopimuksiin laaja-alaisesti toimivien ja toimintansa vakiinnuttaneiden yhdistysten kanssa.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |