RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 100
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Koulunuorisotyöntekijän toimen muuttaminen työvalmentajaksi
Hyvinvlt 20.11.2025 § 100
600/01.01.00/2025
Valmistelija Vt. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Kittilän kunnan hallintosäännön (1.1.2025, § 49) mukaan toistaiseksi voimassa olevan toimen perustamisesta palvelutoimintaa varten ja sen lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää kunnanhallitus.
Vuotta 2025 koskevassa henkilöstösuunnitelmassa kunnanvaltuusto (Kvalt 18.12.2024 § 127) on hyväksynyt koulunuorisotyöntekijän resurssin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tulosalueelle. Koulunuorisotyöntekijän resurssi on käytetty työvalmentajan tehtävien täyttämiseen, ja tehtäviä on hoitanut henkilö, jolla on vakituinen toimi nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajana ja josta hän on ollut työvapaalla. Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan toimi on nuorisopalveluiden alainen toimi.
On tarkoituksenmukaista muuttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tulosalueella oleva koulunuorisotyöntekijän toimi työvalmentajan toimeksi. Nuorisopalveluiden alaisuudessa säilyy edelleen 2 koulunuorisotyöntekijän tointa, eli toimen muuttaminen ei vaikuta nuorisopalveluissa olevien toimien lukumäärään, toimintaan tai palveluiden järjestämiseen.
Muutoksen tavoitteena on vastata paremmin toiminnan todelliseen toteuttamiseen.
Esittelijä Vt. sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tulosalueen alainen koulunuorisotyöntekijän toimi muutetaan työvalmentajan toimeksi.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |