RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 436
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osallistuminen Tunturi-Lapin logistiikan esiselvityshankkeeseen
Khall 18.11.2025 § 436
580/00.01.05/2025
Valmistelija Kehittämisasiantuntija Katja Kaunismaa, puh. 040 035 6431
Tunturi-Lapin Kehitys ry on lähestynyt Tunturi-Lapin kuntia yhteistyöesityksellä Tunturi-Lapin logistiikan esiselvityshankkeeseen liittyen.
Hanke on Tunturi-Lapin matkailualueen saavutettavuuteen liittyvä selvityshanke. Hankkeessa on tarkoitus luoda logistiikan hallintamalli, jonka avulla kehitetään alueen logistisia ratkaisuja yksittäistä kuntaa laajemmalla alueella sekä tehdään palvelutasosuunnitelma, jossa suunnitellaan tarvittavat reitit ja selvitetään yrittäjien tarpeet logistisista kehittämistarpeista. Hanke kehittää alueen reittejä niin, että ne palvelevat muun muassa lento- ja rautatieasemalle saapuvia henkilöitä ja tavarankuljetuksia mahdollisimman joustavasti. Hanke edistää Tunturi-Lapin kestävän liikkumisen strategian tavoitteita.
Hankkeen päätoteuttaja on Lapin Ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana toimivat Tunturi-Lapin Kehitys ry sekä Centria-ammattikorkeakoulu. Hanke on saanut Lapin liiton AKKE-rahoituksesta myönteisen rahoituspäätöksen 18.06.2025. Hakemuksen mukainen hankeaika on 1.6.2025-31.3.2026.
Hankkeeseen on palkattu työntekijä Tunturi-Lapin Kehitys Ry:lle 80 % työajalla. Hanke on aloitettu 22.9.2025, joten hankkeelle haetaan rahoittajalta jatkoaikaa 31.5.2026 saakka.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 59 990 euroa, josta 80 % Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE)-rahoitusta 47 992 euroa. Kunnille suunniteltuun omarahoitusosuuteen, 8 400 euroa, pyydetään Tunturi-Lapin kuntien suostumusta.
Enontekiön kunta on 12.11.2025 päättänyt osallistua hankkeeseen. Kolarin kunta on 4.11. 2025 päättänyt, että kunta ei osallistu hankkeeseen.
Mikäli osallistuvia kuntia on kolme, on kuntien omarahoitusosuus 2800 euroa /kunta. Omarahoitusosuus jakautuisi kahdelle vuodelle: vuoden 2025 osuus 1000 euroa ja vuoden 2026 osuus 1800 euroa.
Kittilän kunnan talousarviossa 2025 (Kvalt 18.12.2024 § 135) on määrärahavaraus otsikolla Kestävä liikkuminen ja kestävä kehitys /hanketyö. Vuoden 2026 rahoitusosuus voidaan huomioida talousarviovalmistelussa.
Yhteistyöesitys sekä hankepäätös ovat kokouksen oheismateriaalina.
Kunnanjohtaja Timo Kurula on ilmoittanut olevansa esteellinen asian esittelijänä, koska hän on Tunturi Lapin Kehitys ry.:n hallituksen jäsen.
Kunnanjohtajan ollessa esteellinen asian esittelijänä kunnanhallituksessa toimii hallintosäännön 3 §:n mukaan hallintojohtaja.
Esittelijä Controller Lång Tuija
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta osallistuu Tunturi-Lapin logistiikan esiselvityshankkeeseen enintään 2800 euron rahoitusosuudella, mikäli osallistuvia kuntia on kolme.
Vuoden 2025 rahoitusosuus 1000 euroa osoitetaan kustannuspaikalle 30105 tilille 4060. Vuoden 2026 rahoitusosuus huomioidaan vuoden 2026 talousarviovalmistelussa.
Päätös Kunnanjohtaja Timo Kurula poistui esteellisenä klo 18:00, koska on Tunturi-Lapin Kehitys ry:n jäsen.
Kunnanjohtajan ollessa esteellinen ja hallintojohtajan ollessa estynyt asian esittelijänä kunnanhallituksessa toimi hallintosäännön 3 §:n mukaisesti controller Tuija Lång.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marita Toivanen poistui esteellisenä klo 18:00, koska on T-L Kehitys ry:n jäsen.
Controllerin esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Timo Kurula ja Marita Toivanen palasivat kokouksen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18:03.
| Edellinen asia | Seuraava asia |