RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 430
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työtoimikunnan asettaminen
Khall 18.11.2025 § 430
187/00.00.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Pohjola, puh. 040 653 0774
Kittilän kunnassa on toiminut erityinen työtoimikunta, jonka tehtävänä on ollut työllistämiseen liittyvien suunnitelmien käsitteleminen, toteuttamisen seuranta, erilaisten työnantajille ja nuorille tarkoitettujen tiedotustilaisuuksien järjestäminen ja toimiminen yhteistyöelimenä työllisyyden hoitoon liittyvien kokeilujen ja koulutusten järjestämisessä. Työllisyyden hoidossa kunnan päätehtävä on pitkäaikaistyöttömyyden torjunta ja nuorten työllistämismahdollisuuksien edistäminen eri keinoin.
Lisäksi Kittilän kunnassa on valmisteltu oman työllisyyden ns. Kittilä-lisän käyttöönottoa, joka antaisi kunnalle työkaluja em. tavoitteiden saavuttamiseksi. Kittilä-lisä edellyttää elinkeinojen, kunnan, opetuksen ja työllisyysalueen yhteistoimintaa. Kittilä-lisän myötä kunnan rooli työllisyyden hoidossa tulee korostumaan työllisyysalueen rinnalla. Työtoimikunnan rooli korostuu kunnan omien työllisyystoimien monipuolistuessa.
Työtoimikuntaan on syytä nimetä edustus ainakin seuraavista:
-Kunnanhallitus
-Kunnan työllisyyspalvelut
-Sivistystoimi
-Työllisyysaluejaosto
-Työllisyysalue
-Kittilän yrittäjät
-REDU
-Hyvinvointialue
-Kideve
Kunnanhallitus asettaa työtoimikunnan vaalikaudelle 2025-2029.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallituksen puheenjohtajisto
Kunnan työllisyyspalveluista Sanna Kuusela
Työllisyysalueelta Tero Hyttinen
REDU/Levi-Instituutti Riitta Karusaari
Sivistystoimenjohtaja Petteri Kinnunen
Elinkeinojohtaja Katariina Palola
Kittilän yrittäjien puheenjohtaja Pertti Hettula, varalle Sanna Ruotsala
Hyvinvointialueelta Tiina Huilaja
Lisäksi kunnanhallitus nimeää työllisyysaluejaoston edustajan jaoston kittiläläisistä jäsenistä.
Päätös Kunnanhallituksen jäsen Paula Nevalainen esitti Niina Summasta työllisyysaluejaoston edustajaksi.
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ja Paula Nevalaisen esitykset yksimielisesti ja asetti työtoimikunnan valtuuston toimikaudeksi 2025-2029 seuraavasti:
Kunnanhallituksen puheenjohtajisto
Kunnan työllisyyspalveluista Sanna Kuusela
Työllisyysalueelta Tero Hyttinen
REDU/Levi-Instituutti Riitta Karusaari
Sivistystoimenjohtaja Petteri Kinnunen
Elinkeinojohtaja Katariina Palola
Kittilän yrittäjien puheenjohtaja Pertti Hettula, varalle Sanna Ruotsala
Hyvinvointialueelta Tiina Huilaja
Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaostosta Niina Summanen
| Edellinen asia | Seuraava asia |