RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 13
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kaavoituksen käynnistämissopimus Levin Etelärinteen asemakaavamuutos ja -laajennus, Metsähallitus
Khall 02.12.2025
606/10.02.03/2023
Valmistelija Maanmittausinsinööri Mika Palovaara puh. 040 762 2917
Kunnanhallitus on 13.08.2024 § 268 hyväksynyt kaavoitushakemuksen Levin Etelärinteen alueelle. Samalla kunnanhallitus on päättänyt, että ennen asemakaavan laadinnan aloittamista maanomistajien kanssa tehdään kaavoituksen käynnistämissopimukset.
Kaavoitettava alue käsittää Suomen valtion ja Oy Levi Ski Resort Ltd:in omistamia alueita.
Oheismateriaalina kaavoituksen käynnistämissopimus koskien kiinteistöä KITTILÄN VALTIONMAA IV RN:o 13:1.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheismateriaalina olevan kaavoituksen käynnistämissopimuksen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |