RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 8
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Sivistystoimenjohtajan viran auki julistaminen ja täyttäminen
Khall 30.09.2025 § 366
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597
Kittilän kunnanvaltuusto on käsitellyt kokouksessaan 29.9.2025 125 §:ssä eron myöntämistä sivistystoimenjohtajan viranhaltijalle myöntäen eron.
1.8.2025 voimaan tulleen Hallintosäännön 52 §:n mukaan vakituisen viran, virkasuhteen ja toimen laittaa haettavaksi virkasuhteeseen tai toimeen ottamisesta päättävä toimielin. Määräaikaisen viran, virkasuhteen tai toimen laittaa haettavaksi hallintosäännön mukaan viranhaltija. Kun virkasuhteeseen tai toimeen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai toimen julistaa haettavaksi kunnanhallitus.
Kittilän kunnassa sivistystoimenjohtajan virka on vakituinen ja toimeen valittavalta vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Sivistystoimenjohtaja toimii kunnassa toimialansa ylimpänä viranhaltijana ja sivistystoimen toimialajohtajana ja häneltä edellytetään perehtyneisyyttä kunnallishallinnosta, toimialan hyvää tuntemusta sekä kokemusta johtamistehtävistä. Sivistystoimenjohtaja toimii hyvinvointi- ja koululautakunnan esittelijänä sekä vastaa toimialan strategisesta ja taloudellisesta johtamisesta, toiminnan kehittämisestä ja sen tuloksellisuudesta. ´
Viran palkkausta koskien toimialajohtajien palkkaperusteena pidetään kokonaispalkkaa.
Viranhaltijalain 4 §:n mukaan virka on julistettava haettavaksi ennen sen täyttämistä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) julistaa sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi ajalla 3.10.-17.10.2025 Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla ja kunnan verkkosivuilla
2) hyväksyä liitteenä olevan työpaikkailmoituksen
3) nimetä haastatteluryhmään kunnanvaltuuston puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan, koululautakunnan puheenjohtajan, hyvinvointilautakunnan puheenjohtajan, kunnanjohtajan ja controllerin
4) että virkaan sovelletaan kokonaispalkkaa, hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa
5) että virka täytetään 1.1.2026 alkaen
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Khall 04.11.2025 § 409
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597
Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Kittilän kunnan sivistystoimenjohtajan virka on ollut avoinna ja haettavissa. Hakemuksia virkaan tuli määräaikaan 17.10.2025 klo 15 mennessä 16 kappaletta. Hakijayhteenveto oheismateriaalina.
Kittilän kunnan hallintosäännön 53 §:n (1.8.2025) mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan ja toimialajohtajien valinnasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että:
1) se nimeää haastateltavat ja määrää pidettävän haastattelutilaisuuden ajankohdan
2) haastatteluryhmää laajennetaan aiemmin nimettyjen lisäksi vielä Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden valtuustoryhmän edustajalla
3)haastatteluryhmä päättää mahdollisesta ulkopuolisen arvioinnin teettämisen tarpeesta ja teettämisestä ja siihen kutsuttavista hakijoista
4) se tekee kokouksessaan 2.12.2025 esityksen kunnanvaltuustolle
5) kunnanvaltuusto suorittaa virkavaalin 15.12.2025
Päätös Kunnanhallituksen jäsen Laura Peippo poistui kokouksesta klo 15.26.
Pöytäkirjantarkastajaksi Peipon tilalle valittiin tähän sekä esityslistan asioihin 10-22 (§:t 410-422) valittiin Aslak Niittyvuopio.
Kunnanhallitus päätti kutsua haastatteluihin seuraavat henkilöt:
liikunnanohjaaja/YAMK Heikki Keskitalo
filosofian maisteri Petteri Kinnunen
kasvatustieteiden maisteri Petri Moilanen
filosofian maisteri Tuomo Pesonen
filosofian maisteri Olli Poutiainen
kasvatustieteiden maisteri Siw Westerback
Haastatteluiden ajankohdaksi päätettiin 17.11.2025.
Kunnanhallitus päätti laajentaa haastatteluryhmää aiemmin nimettyjen lisäksi vielä siten, että haastatteluryhmään kuuluu myös Kokoomuksesta Jukka Poti, SDP:stä Aila Moksi ja Vihreiden valtuustoryhmästä Saana Veltheim. Haastatteluryhmän sihteerinä toimii controller Tuija Lång.
Kunnanhallitus päätti valtuuttaa haastatteluryhmän päättämään mahdollisesta ulkopuolisen arvioinnin teettämisen tarpeesta ja teettämisestä sekä siihen kutsuttavista hakijoista.
Kunnanhallitus päätti linjata hakuprosessin aikataulua esityksessä mainitulla tavalla eli kunnanhallitus tekee kokouksessaan 2.12.2025 esityksen kunnanvaltuustolle ja kunnanvaltuusto suorittaa virkavaalin 15.12.2025.
Khall 02.12.2025
530/01.01.01/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula
Haastattelutyöryhmä on haastatellut kaikki haastatteluun otetut. Sivistystoimenjohtajan valintaa koskeva esitys perustuu haastatelluista hakijoista laadittuun hakijayhteenvetoon sekä haastatteluryhmän 17.11.2025 haastatteluiden perusteella tekemään kokonaisarviointiin huomioiden viranhakijoiden koulutus, työkokemus, henkilökohtaiset ominaisuudet ja haastatteluissa saatu vaikutelma soveltuvuudesta Kittilän kunnan sivistystoimenjohtajan virkaan. Haastattelutyöryhmän saaman kokonaisvaikutelman perusteella haastattelussa parhaimman vaikutelman haastatelluista antoivat Heikki Keskitalo ja Petteri Kinnunen.
Kittilän kunnan hallintosääntö 1.8.2025 53 §:n mukaan valinnasta päättävä toimielin tai viranhaltija päättää samalla tehtävän vaativuuden ja palkkausperiaatteiden mukaisesti palkan vahvistamisesta sekä työaikamuodosta.
Kittilän kunnassa toimialajohtajiin sovelletaan kokonaispalkkaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Kittilän kunnanvaltuustolle, että se:
1) päättää viran kelpoisuusehtona olevan soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon aiemman käytännön mukaisesti, lisäksi viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää kunnallishallinnon yleistä tuntemusta sekä hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja esihenkilötaitoja
2) päättää virkasuhteessa noudatettavan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta sekä etätyön tekemisessä noudatettavan Kittilän kunnan ohjeistusta
3) päättää noudatettavan 6 kk koeaikaa viran vastaanottamisesta alkaen, ja että valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista
4) pyytää vielä kahta määräaikaan mennessä hakenutta hakijaa Heikki Keskitaloa ja Petteri Kinnusta esittäytymään ja vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin
5) suorittaa asiassa toistaiseksi valittavaan virkasuhteeseen virkavaalin kaikkien hakijoiden kesken
6) toteaa virkavaalin tuloksen
7) vahvistaa viran kokonaispalkaksi 7475 euroa/kk
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |