Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 489



 

Kunnanhallituksen lausunto ja hankitut selvitykset asiaan LAAVI/1717/2025

 

Khall 16.12.2025 § 489  

565/10.03.02.02/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597

 

Lapin Aluehallintovirasto on pyytänyt Kittilän kunnanhallitusta antamaan selvityksen alla esille tuotuihin.

 

Aluehallintoviraston pyyntö:

 

Kuntalain 10 §:n 2 momentin mukaan aluehallintovirasto voi kantelun johdosta tutkia, onko kunta toiminut voimassa olevien lakien mukaan. Yksityishenkilö (jäljempänä kantelija) on 17.9.2025 tekemällään hallintokantelulla kannellut Kittilän kunnan teknisen toimen ja rakennuslautakunnan toiminnasta. Kantelijan mukaan Lukkarin koulu on otettu vuonna 2025 uudelleen käyttöön, vaikka se on aiemmin päätetty purkaa sisäilmaongelmien ja sen käyttöön soveltumattomuuden vuoksi. Kantelija kokee, ettei rakennus täytä terveydelle ja turvallisuudelle asetettuja vaatimuksia. Kantelija kertoo kantelusta tarkemmin ilmenevällä tavalla olleensa syyskuussa 2025 yhteydessä asiasta Kittilän kunnan tekniseen toimeen ja rakennusvalvontaan. Rakennusvalvonta on kertonut kantelijalle teknisen toimen vastaavan rakennuksen käytöstä ja vastaavan käyttöön liittyviin kysymyksiin, mutta kantelijan mukaan näin ei ole tapahtunut. Kantelija katsoo kunnan rakennusvalvonnan ja teknisen toimen siirtelevän vastuuta toisilleen asiassa ja kokee, ettei kukaan ota kokonaisvastuuta terveyshaittojen ehkäisemisestä ja asiallisesta vastaamisesta kantelijan esittämiin kysymyksiin.

 

Edellä selostetun, ja kantelusta tarkemmin ilmenevien perusteiden johdosta aluehallintovirasto pyytää kunnanhallitusta 1. hankkimaan kantelussa mainittujen, ja muiden mahdollisten asianomaisten toimielinten ja viranhaltijoiden kirjalliset selvitykset asiasta 2. antamaan oman lausuntonsa menettelyn laillisuudesta.

 

Selvitystä pyydetään antamaan kantelijan kirjoituksessaan esiin tuomista väitteistä, ja erityisesti seuraavista seikoista:

 • Kenen vastuulla kunnassa on ollut päättää Lukkarin koulun käytöstä, ja miksi rakennus on aikanaan päätetty purkaa ja myöhemmin purkupäätöksen jälkeen ottaa uudelleen käyttöön? Vastauksessa pyydetään myös avaamaan kyseisen rakennuksen käytön ja purkupäätöksen taustaa kokonaiskuvan saamiseksi asiassa

 • Millaista toimintaa koulurakennuksessa järjestetään ja miten rakennuksen turvallisuudesta on varmistuttu?

 • Ovatko rakennusvalvonta ja tekninen toimi vastanneet kantelijan asiassa lähettämiin viesteihin toimivaltansa puitteissa tai ohjanneet kantelijan olemaan yhteydessä toimivaltaiseen viranomaiseen?

 

Selvitykseen pyydetään liittämään jäljennökset asiaan liittyvistä asiakirjoista (ml. sähköpostiviestit) siltä osin, kun ne eivät jo ole kantelun liitteenä.

 

Alunperin tähän selvityspyyntöön tuli vastata 15.12.2025 mennessä. Lisäaikaa on pyydetty ja saatu 18.12.2025 asti.

 

Kittilän kunnanhallituksen vastaus selvityspyyntöön:

 

Kunnanhallitus on pyytänyt kirjalliset selvitykset kyseiseen asiaan liittyviltä henkilöiltä ja saanut heidän ja kantelijan välisen sähköpostiliikenteen asiassa.

 

Asiassa kantelija on väittänyt, että Lukkarin koulu on otettu käyttöön, vaikka se on jo päätetty purkaa. Lisäksi kantelija on väittänyt rakennusvalvonnan ja teknisen toimen siirtelevän vastuuta keskenään.

 

Kantelija on saanut vastaukset viranhaltijoilta, joihin hän on ottanut yhteyttä. Rakennustarkastaja on vastannut kantelijan 10.9.2025 lähettämään sähköpostiin saman päivän iltapäivällä (katso rakennustarastajalta saatu kirjallinen selvitys ja sähköposti kantelijalle 10.9.2025).

 

Kirjallisessa selvityksessä kunnanhallitukselle rakennustarkastaja toteaa, ettei rakennuksen kunnosta ja terveydellisistä tuloksista ole tullut rakennusvalvonnan tietoon sellaisia seikkoja, että rakennustarkastajan olisi pitänyt puuttua rakennuksen käyttöön.  Lisäksi hän on vastannut kantelijalle, ettei Rakennus- ja ympäristölautakunta ole laittanut kyseistä rakennusta käyttökieltoon.

 

Rakennustarkastaja vastaa kirjallisessa selvityksessään lopuksi, ettei rakennuksessa ole tapahtunut sen toimivaltaan kuuluvia asioita.

 

Kunnanhallituksen tiedossa ei ole terveysviranomaisen, terveystarkastajan, asettamaa käyttökieltoa kyseiselle kiinteistölle.

 

Taustoituksesta: Kunnanhallituksen pyytämien selvitysten perusteella Lukkarin koulun purkulupa on myönnetty 13.11.2019 rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksellä. Purkulupa on rakennustarkastajan antaman kirjallisen selvityksen vastauksen mukaan mennyt vanhaksi. Museovirasto ei ole puoltanut purkuluvan antamista, koska kyseessä on suojeltu rakennus.

 

Kunnanhallituksen käsityksen mukaan Lukkarin koulun tiloista päättäminen kantelun ajankohtana syyskuussa 2025 on kuulunut teknisen lautakunnan ja hyvinvointilautakunnan toimialaan yhteisesti.

 

Teknisen lautakunnan toimialaan asia kuuluu, kun kyseessä on Kittilän kunnan hallintosäännön 1.8.2025  § 31 alakohta 12, jonka mukaan tekninen lautakunta päättää tilojen vuokran suuruudesta ja ehdoista. Samoin osin tilojen käyttöön, purkuun tai remontointiin kuuluvat asiat. Erilaisissa lupa-asioissa ja valvonta-asioissa  (kuten purkulupa) toimivaltainen viranomainen on Rakennus- ja ympäristölautakunta Kittilän kunnan hallintosäännön 1.8.2025 § 32 mukaan.

Kittilän kunnan hallintosäännön 1.8.2025 § 35 viranhaltijoiden tehtävät ja toimivallasta koulun rehtorin ja koulunjohtajan osalta kohdan 14 mukaan koulunjohtaja ja rehtori myöntää koulukiinteistön tai huoneiston käyttöluvan kunnanhallituksen, koululautakunnan, teknisen lautakunnan tai johtokunnan antamien ohjeiden mukaan. Käytännössä koulun johtaja on ollut keskustelussa mukana tilojen käyttölupien annossa. Hallintosäännön § 35 kohdan teknisen johtajan toimivallasta, tekninen johtaja kohdan 10 mukaan päättää asuntojen ja toimitilojen vuokrauksesta.

 

Vuonna 2019, tuolloin Kittilän kunnan voimassa olleen hallintosäännön 19.6.2017 § 33 mukaan tekninen lautakunta vastaa rakennusten kunnossapidosta ja puhtaanapidosta sekä  § 32 kohdan 16 mukaan koulun johtaja tai rehtori myöntää koulukiinteistön käyttöluvan kunnanhallituksen, koululautakunnan, teknisen lautakunnan tai koulun johtokunnan antamien mahdollisten ohjeiden mukaan.

 

Lukkarin koulu ei ole kuitenkaan ollut Kittilän kirkonkylän ala-koulun käytössä vuodesta 2019. Elokuussa 2024 on valmistunut uusi kirkonkylän ala-asteen koulu, jonne opetus on siirtynyt väistötiloista.

 

Kantelijan kantelu ajoittuu syksylle 2025. Vuoden 2025 aikana hyvinvointilautakunta on ottanut vastuulleen Lukkarin kivikoulun toimintojen hallinnoinnin (katso tarkemmin johtopäätökset kohta 5). Tekninen toimi on edelleen perinyt sisäiset vuokrat tiloista.

 

Lukkarin koululla on kunnanhallituksen saaman käsityksen mukaan lähinnä harraste- ja seuratoimintaa.

 

Johtopäätökset:

 

  1. Kantelija on saanut vastaukset viesteihinsä seuraavasti:

Rakennustarkastaja on vastannut kantelijan lähettämään 10.9.2025 viestiin 10.9.2025 eli samana päivänä. Rakennustarkastaja on ohjannut kantelijaa olemaan yhteydessä tekniselle osastolle, joka vastaa kiinteistön nykyisestä käytöstä. Kantelija on lähettänyt viestejä myös 11.9 ja 12.9 joissa hän on vaatinut vastaamista 16.9.2025 mennessä tekniseltä osastolta. Kiinteistöpäällikkö on vastannut hänelle 17.9.2025 eli varsin pian selvitettyään ensin asetettuja kysymyksiä. Kiinteistöpäällikkö on kirjallisessa vastauksessa kunnanhallitukselle tuonut esille, että hänen henkilöhistoriansa alkaa vasta vuodesta 2023 Kittilän kunnan palveluksessa, ja siten hänen on täytynyt ensin perehtyä aiempiin tapahtumiin koskien Kivikoulua. Tekninen lautakunta omassa vastauksessaan 25.11.2025 § 171 on tukeutunut kiinteistöpäällikön vastaukseen. Tekninen lautakunta ei ole moittinut kiinteistöpäällikön menettelyä vastaamisen suhteen. Lautakunta katsoo, että viesteihin on vastattu julkisuuslain edellyttämällä tavalla.

 

  1. Lukkarin koulun tiloja ei ole koskaan viranomaisen toimesta suljettu tai poistettu käytöstä rakennustarkastajan tai rakennus- ja ympäristölautakunnan toimesta. Myöskään terveystarkastaja viranomaisena ei ole tehnyt päätöstä tilojen käyttökiellosta tai sulkemisesta. Rakennus on otettu käyttöön vuonna 1950 ja sen tiloja on käytetty tähän päivään asti. Koulun liikuntasali on ollut harraste- ja seuratoiminnan käytössä. Käyttäjiä rakennuksella on liitteen mukaan yhdistystoiminnan, seuratoiminnan ja harrastetoiminnan piiristä. Toisinsanoen kantelijan väitettä uudelleen käyttöönotosta on vaikeata perustella, koska rakennus on ollut jatkuvassa käytössä, ainoastaan sen käyttötarkoitus (eli se millaista toimintaa siellä on ollut) on muuttunut. Haetun purkuluvan peruste oli korjauskulujen korkeat kustannukset (KH 27.8.2019 § 251).

 

  1. Lukkarin koulun toiminta on jo vuonna 2019 siirtynyt väistötiloihin. Opettajainhuone jäi rakennukseen, jota osa opettajista käytti. Vuonna 2021 hekin muuttivat väistötiloihin. Opettajainhuone oli lukuvuoden 2023/2024 pienryhmäkäytössä ilmenee hyvinvointilautakunnan 13.6.2024 § 50 teksteistä.

 

  1.  Kirkonkylän ala-asteen uusi koulu otettu käyttöön elokuussa 2024. Lukkarin kivikoulun liikuntasali on ollut harraste- ja seuratoiminnan käytössä. Tilojen käyttöönannosta luvan käytännössä on antanut kirkonkylän ala-koulun johtaja (eläköitynyt).

 

  1. Hyvinvointilautakunta on käsitellyt asiaa 17.04.2025 § 37 päättäen, että kirkonkylän koulukeskuksen yhteydessä sijaitseva entinen koulurakennus (Lukkarin koulu) siirretään toimintojen hallinnoinnin osalta hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Päätöksestä käy ilmi, että aiemmin tiloja hallinnoitiin kiinteistötoimen, koulutoimen sekä vapaa-aikapalveluiden yhteistyönä. Niinikään samaisesta päätöksestä ilmenee, että kun tilat ovat koululautakunnan alaisia niiden käytöstä hallintosäännön 35 §:n mukaan käyttöluvan osalta koulun johtaja/rehtori. Syksystä 2024 alkaen tiloja on hallinnoinut kiinteistötoimi. Huhtikuusta 2025 alkaen hyvinvointilautakunta. Lautakunta on kiinnittänyt huomiota rakennuksen terveellisyyteen ja turvallisuuteen antamallaan ohjeistuksella.

 

  1. Kiinteistöpäällikön vastauksesta kantelijalle käy ilmi, että rakennuksen käyttäjät ovat saaneet tiedon rakennuksen kellarin tilanteesta, joka on osastoitu ja alipaineistettu. Lisäksi koneellista ilmanvaihtoa ei käytetä ja tästä on maininta kiinteistön säännöissä. Purkuluvan jälkeen kiinteistössä ei ole tehty sisäilmatutkimusta. Kiinteistön omistaja on vakuuttanut kiinteistön sekä työntekijänsä myös lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella.

 

  1. Menettelyn laillisuudesta: Kantelijalle on vastattu hänen tiedusteluihinsa kohtuullisessa ajassa. Vastaamisen osalta  kiinteistöpäällikkö on käyttänyt muutaman päivän aikaa. Tämä ei voi olla moitittava menettely. Rakennustarkastaja on vastannut samana päivänä ja kiinteistöpäällikkö selviteltyään kysyttyihin kysymyksiin vastaukset muutaman päivän kuluessa.

 

Kunnanhallituksen saamien selvitysten perusteella rakennusvalvonnasta rakennustarkastajan tietoisuuteen rakennuksen kunnosta ja terveydellisistä tuloksista ei ole tullut sellaista tietoa, että rakennustarkastajan olisi pitänyt puuttua rakennuksen käyttöön. Toimivallan puitteissa rakennuksen käyttökielto olisi pitänyt viedä rakennus- ja ympäristölautakunnan päätettäväksi, mikäli se olisi asetettu rakennustarkastajan toimesta käyttökieltoon. Asiaan ei siten liity toimivallan ylitystä. Toisaalta rakennusvalvonnan tietoisuudessa ole ollut sellaistakaan, että käyttökielto olisi tullut asettaa.

 

Lukkarin koulun tiloja, purkuluvasta huolimatta, ei ole koskaan viranomaisen toimesta suljettu tai poistettu käytöstä ainakaan rakennustarkastajan tai rakennus- ja ympäristölautakunnan toimesta. Myöskään terveystarkastaja viranomaisena ei ole tehnyt päätöstä tilojen käyttökiellosta tai sulkemisesta. Museovirasto ei ole puoltanut purkuluvan antamista, koska rakennus oli suojeltu tuolloin (2019) voimassa olleessa kaavassa. Kaavamerkintä SR on poistunut 27.11.2024 voimaan tulleessa uudessa asemakaavassa.

 

Hyvinvointilautakunnan päätökset 17.4.2025 § 37 ja 11.09.2025 § 78 ovat selkeyttäneet tilojen käyttöä ja päätöksentekoa niiden käytöstä. Erityisesti jälkimmäinen päätös on lisännyt kiinteistön käytön turvallisuutta ja käytettävyyttä.

 

Kunnanhallituksen saamien tietojen mukaan se katsoo, ettei kivikoulun käyttöön harraste- ja yhdistystoiminnan sekä liikuntasalin liikunnalisten harrasteiden puitteissa ole liittynyt mitään sellaista mikä kokonaisuutena ottaen olisi lainvastaista. Sellaista ei ole osoitettu kantelijan toimestakaan. Kantelu teknisen toimen ja rakennus-ja ympäristötoimen menettelystä on siten aiheeton.

 

Rakennuksen terveellisyydestä ja turvallisuudesta on käynnistetty lisäselvitykset rakennuksen omistajan toimesta terveystarkastajan edellyttämällä tavalla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä esittelytekstissä esitetyn lausunnon/selvityksen vastauksena asiassa.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.