RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 476
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnan kuulutukset 1.1.2026 alkaen
Khall 16.12.2025 § 476
638/07.02.03/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597
Kittilän kunnassa on ollut käytössä kunnan sähköinen kuulutussovellus, josta käytetään jäljempänä nimitystä sähköinen ilmoitustaulu. Kunnassa on kuulutukset asetettu nähtäville myös kunnantalon aulassa sijaitsevalle ilmoitustaululle.
Kuuluttaminen fyysisellä ilmoitustaululla ei vastaa nykyajan käytäntöjä, eikä se ole enää lainsäädännön velvoittamaa. Kunnan kuuluttamisesta säädetään kuntalain 108 §:ssä ja hallintolain pykälässä 62 § a. Kittilän kunnan hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista.
Kuntalain 108 §:
Kunnan ilmoitukset
Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.
Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.
Hallintolain 62 § a:
Jos muun lain mukaan asiakirja on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella, tiedoksianto toimitetaan julkaisemalla kuulutus ja kuulutettava asiakirja yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla. Tarpeen vaatiessa kuulutus julkaistaan myös asian vaikutusalueen sanomalehdessä tai muulla viranomaisen päättämällä tavalla. Jos kuulutusta ei voida tietoliikennehäiriöiden tai muun tähän rinnastettavan syyn vuoksi julkaista viranomaisen verkkosivuilla, se on julkaistava lisäksi virallisessa lehdessä.
Kuulutus ja kuulutettava asiakirja on pidettävä yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla yleisesti nähtävillä 14 vuorokautta. Jos asiakirjan tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika, kuulutus ja kuulutettava asiakirja on pidettävä yleisesti nähtävillä mainitun määräajan päättymiseen asti.
Kunnan kuulutuksista merkittävä osa koskee haettaviksi julistettuja toimia, joista ilmoitetaan erikseen kuntarekryssä ja työvoimatoimiston sivuilla. Kaavojen nähtävilläolosta ilmoitetaan lisäksi lehdissä.
On tarkoituksenmukaista jättää ilmoittaminen kunnan fyysisellä ilmoitustaululla ja siirtyä käytäntöön, jossa kuulutukset julkaistaan sähköisen ilmoitustaulun lisäksi toimielimen erikseen päättämällä tavalla.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että 1.1.2026 alkaen Kittilän kunnan kuulutukset julkaistaan sähköisellä ilmoitustaululla ja kuuluttavan toimielimen erikseen päättämällä tavalla tarkoituksenmukaisuus huomioiden.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |