Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 163


 

Veikasen (Levin teollisuusalueen) asemakaavaehdotus

 

Teknlk 25.11.2025 § 163  

368/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Maanmittausinsinööri Mika Palovaara, p. 040 7622917

 

Veikasen (Levin teollisuusalueen) asemakaava sijaitsee Muoniontien varressa noin 5 kilometrin päässä Levin keskuksesta. Asemakaava on kuulutettu vireille 21.10.2015 ja asemakaavan valmisteluvaiheen kuuleminen on järjestetty 19.9. – 19.10.2018. Tekninen lautakunta päätti 11.6.2025 § 107 rajata loma-asuntojen korttelialueet pois asemakaava-alueesta ja jatkaa asemakaavaehdotuksen valmistelua. Asemakaava-alueen maanomistaja on Kittilän kunta. Kunta on tehnyt alueelle maanvuokrasopimuksia.

 

Valmisteluvaiheessa saatiin kuusi lausuntoa ja kaksi mielipidettä. Kaavanlaatija on antanut vastineet saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin.

 

Esittelijä Vt. tekninen johtaja Summanen Esa

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että Veikasen (Levin teollisuusalueen) asemakaavaehdotus laitetaan julkisesti nähtäville.

 

Päätös Tekninen johtaja Roni Jänkälä poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, hallintolain 28 § 1 mom kohdassa tarkoitetun osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella.

Hallintosäännön 161 §:n mukaan teknisen lautakunnan esittelijänä toimii tekninen johtaja. Teknisen johtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii kiinteistöpäällikkö (khall 4.11.2025 § 408).

Kai Jussila poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, hallintolain 28 § 1 mom kohdassa tarkoitetun osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella.

Puheenjohtajana tämän pykälän aikana toimi Raili Fagerholm.

Merja Korva poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, hallintolain 28 § 5 mon kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella.

Maanmittausinsinööri Mika Palovaara asiantuntijana tämän asian esittelyn aikana klo 13.24-13.27.

Esitys hyväksyttiin.