RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 164
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Akanrovan asemakaavan laajennus, osa-alue III, Korttelit 1036 ja 1037 kaavaehdotuksen ja rakentamistapaohjeiden hyväksyminen
Teknlk 25.11.2025 § 164
421/10.02.03/2025
Valmistelija Maanmittausinsinööri Mika Palovaara p. 040 762 2917
Asemakaavalaajennuksen suunnittelualue käsittää Akanrovan osa-alueen III korttelit 1036 ja 1037. Asemakaavan laajennuksella muodostuu kortteleihin 1036 ja 1037 yhteensä kymmenen uutta erillispientalojen tonttia. Rakennusoikeus tonttia kohti on 250 k-m2. Kaava-alue on Kittilän kunnan omistuksessa.
Asemakaavaehdotus, rakentamistapaohjeet ja niihin liittyvä aineisto on ollut nähtävillä 3.9. – 2.10.2025. Asemakaavaehdotuksesta ja rakentamistapaohjeista saatiin yhteensä viisi lausuntoa, yhtään muistutusta ei jätetty. Kaavanlaatija on antanut vastineet saatuihin lausuntoihin ja tehnyt lausuntojen pohjalta vähäisiä muutoksia kaavamateriaaliin ja rakentamistapaohjeisiin. Muutokset ovat vähäisiä eivätkä edellytä kaavamateriaalin tai rakentamistapaohjeiden uudelleen nähtävillepanoa.
Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se esittää valtuustolle Akanrovan asemakaavan laajennus, osa-alue III, Korttelit 1036 ja 1037 kaavaehdotuksen ja rakentamistapaohjeiden hyväksymistä.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Maanmittausinsinööri Mika Palovaara asiantuntijana tämän pykälän esittelyn aikana klo 13:30-13:43.
| Edellinen asia | Seuraava asia |