Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 165


 

Valtuustoaloite toisen asteen koulutuksen vetovoiman lisäämiseksi

 

Kvalt 15.12.2025     

652/12.00.01/2025  

 

Valtuutettu Merja Korva jätti Keskustan valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

”VALTUUSTOALOITE TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VETOVOIMAN LISÄÄMISEKSI KITTILÄN KUNNANVALTUUSTOLLE

 

KITTILÄN KUNNANVALTUUSTOLLE

 

Kittilän kunta on kiinnittänyt erityistä huomiota toisen asteen koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi ammattikoulutuksen osalta. Nyt on Kittilässä alkamassa REDUlla rakennusalan linja, jossa on mahdollisuus erikoistua maanrakennusalalle.

 

Pienten kuntien ammattikoulut kilpailevat kaupunkien kanssa vähenevistä nuorista. Osa kunnista on päätynyt houkuttelemaan opiskelijoita toisen asteen kouluihin esimerkiksi tukemalla opiskelijoiden ajokortin hankintaa.

 

Esitämme, että Kittilän kunta päättää ensi vuonna, mahdollisimman pian, lähteekö kunta houkuttelemaan toisen asteen opiskelijoita ja jos lähtee, millä tavoin ja missä laajuudessa.

 

Kittilässä 15.12.2025

Keskustan valtuustoryhmä”

 

Päätös Valtuuston puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.