RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2025/Pykälä 145
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto täytäntöönpanokieltoa koskevassa asiassa, Kehtosvasantie
RakYmplk 11.12.2025 § 145
592/10.03.00/2025
Valmistelija Rakennustarkasaja Mauri Kenttälä puh 040 7524201
Hallinto-oikeus varaa Kittilän rakennus- ja ympäristölautakunnalle tilaisuuden lausua täytäntöönpanokieltoa koskevasta asiasta samalla, kun lautakunta antaa lausuntonsa valituksen täydennyksestä.
Lausunto pyydetään toimittamaan hallinto-oikeudelle 17.12.2025 mennessä.
Rakennus-ja ympäristölautakunta lausuu täytäntöönpanokieltoa koskevasta asiasta seuraavaa:
Alueelle on myönnetty maisematyölupa. Lupa on lainvoimainen.
Luvassa on käsitelty puiden kaatamista ja kantojen poistamista sekä isojen kivien siirto tulevien ajoharjoitteluratojen alta.
Alueella on tehty katselmus 26.11.2025 ja lupaehtoja on noudatettu. Alueella oli tuolloin suoritettu metsän hakkuu työt.
Työmaanjohto on saanut ohjeet tuleville töille ja he ovat ohjeistaneet alueella toimivia aliurakoitsijoita seuraavasti:
Lupa on kattanut koneellisesti aluskasvillisuuden ja pintamaan poiston työntämällä kivet ja kannot sivuun. Samalla maan epätasaisuudet tasaantuu ja metsänhoidollisten töiden jäljiltä jääneet uraojat saadaan maaston mukaiseksi. Työllä ei pyritä metsäautotien kaltaiseen tasaisuuteen, eikä ratojen aluetta tulla tasaamaan erillisillä kiviaineskerroksilla.
Pohjan tasaamisen jälkeen kaivinkone viimeistelee työn jäljen. Puolet kannoista siirretään metsään lahottajaksi ja loput ajetaan pois. Kaikki pintamaan mukana nousseet kivet siirretään metsään rata-alueen ulkopuolelle. Suuret maasta työntyvät kivet poistetaan koneellisesti ja siirretään radan ulkopuolelle. Ratojen reunoille työntynyt valli tasoitetaan siten ettei metsän ja radan yhtymäkohdalle synny näkyvää leikkausta. Tasoitus ja viimeistelytyö tehdään samanaikaisesti.
Sähköistystyöt koskevat tällä hetkellä olemassa olevan metsäautotien laitaan asennettavia suojaputkitusta. Koska maa on jäässä, joudutaan työ tekemään osittain Trammerilla hakkaamalla. Nykyinen lainsäädäntö eikä kunnan rakennusjärjestys kiellä sähköjen vetämistä eli kyseisen työn toteuttamiseen ei tarvitse lupaa.
Eli alueella tapahtuva toiminta on luvan mukaista toimintaa. Valitettavasti kaikesta kyseisestä toiminnasta syntyy ääntä.
Esittelijä Rakennustarkastaja Kenttälä Mauri
Päätösehdotus Lautakunta toteaa lausuntonaan hallinto-oikeudelle, että alueella tapahtuva toiminta on luvanmukaista.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |