RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Koululautakunta
Pöytäkirja 25.02.2026/Pykälä 21
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 2 | Sivistystoimen vuosikello 2026 |
Sivistystoimen vuosikello 2026
Koululk 25.02.2026 § 21
337/02.02.00/2025
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Kittilän kunnan talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan toimielinten ja kunnan toimialojen tulee hyväksyä kuntastrategian jalkauttamiseksi ja päätöksenteon jäntevöittämiseksi vuosikellot.
Kuntastrategia ja kunnan visio tulee sisällyttää talousarvion laadintaohjeen mukaan talousarvion ja taloussuunnitelman valmisteluun huomioimalla ne muun muassa talousarvion ja toimielimien, kuten lautakuntien, kunnanhallituksen ja valtuuston tavoitteissa, mittareissa, henkilöstön kehityskeskusteluissa ja osastopalavereissa ja koko kuntakonsernissa sekä kunnan tilaisuuksissa ja viestinnässä.
Sivistystoimen vuoden 2026 vuosikellossa huomioidaan muun muassa avustusten aikataulu ja talousarvion laadinta-aikataulu.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri
Päätösehdotus Koululautakunta hyväksyy sivistystoimen vuosikellon vuodelle 2026.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |