Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.04.2026 klo 12:30 - 16:46 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
108   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
109   Pöytäkirjan tarkastaminen
110   Varainhoitajan raportti kunnan sijoitustoiminnan tuloksellisuudesta, riskeistä ja omistuksista
111   Kallon kyläyhdistys ry:n hankeaikainen lainahakemus/Syväjärven virkistysalueen ja koulun kodan liikuntaympäristön kehittäminen
112   Kyrön Vesihuolto Oy:n vesihuoltoinvestoinnin rahoitushakemus
113   Rakentamislain mukaisen vakuuden määrä
114   Valtuustoaloite - Kylävene Kirkkojärvelle ja Ounasjoelle
115   Valtuustoaloite - Maauimala
116   Valtuustoaloite - Kittilän koulujen henkilökunnalle pakollisia Nepsy-koulutuksia
117   Valtuustoaloite Kittilän kunnan peruskoulun yläluokille tarjottava syventävä valinnaisainekurssi yhteiskuntaopin talousoppiin rinnastaen
118   Levi Snow Sport Academyn opiskelijoiden asuntotilanne
119   Sopimus Tuohivaaran tuulivoimaosayleiskaavan kaavoituksen kustannuksista, TuuliAlfa Oy
120   Päätös Eurofins Ahma Oy:n tekemään oikaisuvaatimukseen Loukisen ympäristötutkimusten 2026 valintaa koskevassa tarjouskilpailussa
121   Päätös hankinnan keskeyttämisestä koskien hankintaa "Huoltoleasing pikkubussit 5 kpl (1+8 hlöä) Levin Alppikoulun käyttöön"
122   Rovaniemen koulutuskuntayhtymän yhtymäkokous 16.6.2026, yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan nimeäminen
123   Kittilän ja Inarin kuntien työryhmävalinnat Seututien 955 ja 956 kunnostamisen edistämiseksi
124   Kunnanvaltuuston kokouksen 30.3.2026 laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
125   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 7.4.2026
126   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat

Osallistuja Tehtävä
Nikkinen Jouko Puheenjohtaja
Nevalainen Aki 1. varapuheenjohtaja
Niittyvuopio Aslak 2. varapuheenjohtaja
Kyrö Reijo jäsen
Moksi Aila jäsen
Nevalainen Paula jäsen
Peippo Laura jäsen
Korva Merja varajäsen
Kenttälä Toni varajäsen
Toivanen Marita kv:n puheenjohtaja
Rajala Pekka kv:n 1. varapuheenjohtaja
Poti Jukka kv:n 3. varapuheenjohtaja
Kurula Timo esittelijä/pöytäkirjanpitäjä
Erkkilä Akseli tekninen sihteeri

Nähtävilläolo
Tämä pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, kunnan verkkosivuille (kittila.fi)
Alkaen 09.04.2026