RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.04.2026/Asianro 14
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Päätös hankinnan keskeyttämisestä koskien hankintaa "Huoltoleasing pikkubussit 5 kpl (1+8 hlöä) Levin Alppikoulun käyttöön"
Khall 07.04.2026
21/02.08.00/2026
Valmistelija Kehittämisasiantuntija Katja Kaunismaa
Viite: Hankintailmoitus 2026-045062 (Ted-numero 216846-2026)
1. Asia
Tällä päätöksellä hankintayksikkö keskeyttää otsikon mukaista hankintaa koskevan hankintamenettelyn hankintalain (1397/2016) 125 §:n nojalla. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 26 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun tavarahankintoja koskevan EU-kynnysarvon ja siten hankintaan sovelletaan hankintalain (1397/2016) EU-hankintoja koskevia säännöksiä.
Hankintailmoituksen julkaisun jälkeen (29.3.2026) hankintayksikkö on havainnut muutoksen sen tarpeissa. Muutoksen vuoksi ilmoituksessa määritelty hankinta ja sen kohde eivät enää vastaa alkuperäistä tarvetta, jonka pohjalta hankintailmoitus ja siihen liittyvät tarjouspyynnön liitteet ehtoineen ja vaatimuksineen laadittiin.
2. Hankintalainsäädäntö
Hankintalain 1397/2016 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätök-sestä säädetään 123 §:ssä.
Lainsäädännön esitöiden (HE 108/20216 vp.) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin.
Oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO 28.9.2006 taltio 2514).
Oikeuskäytännössä ja –kirjallisuudessa todellisina syinä on pidetty muun muassa sitä, että hankintaan liittyvät olosuhteet ovat muuttuneet (mm. KHO 2015 T 861, KHO 2015 T 875).
Hankintayksikkö on hankintailmoituksen jälkeen havainnut, ettei sillä ole tarvetta hankkia hankinnan kohteena olleita autojen lisäksi autojen rahoitusta tarjouskilpailun perusteella valittavalta toimittajalta. Hankintayksiköllä on mahdollisuus hyödyntää rahoituksen osalta toista sellaista sopimusta, jossa se on sopimusosapuolena ja jonka perusteella sen on mahdollista hankkia rahoitus autoille sen tarvetta vastaavalla tavalla. Tämän vuoksi hankintaan liittyvät olosuhteet ovat muuttuneet tavalla, joka edellyttäisi muutoksia hankintailmoitukseen sekä sen liitteisiin, jotka mahdollistaisivat autojen hankkimisen ilman, että autojen toimittaja vastaisi myös autojen rahoituksesta.
Hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön sekä sen liitteiden sisällön muuttaminen vastaamaan hankintayksikön olosuhdemuutosta edellyttäisi muutoksia, jotka muuttaisivat hankinnan kohdetta siinä määrin merkittävästi, etteivät tarjouspyynnön liitteenä olevat vaatimukset ja ehdot enää vastaisi sitä, että autot hankittaisiin muulla, kuin huoltoleasingrahoituksella. Tämän vuoksi hankintayksikkö arvioi, että muutos olisi siinä määrin olennainen, ettei sitä olisi mahdollista toteuttaa hankintalain 58 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetul-la korjausilmoituksella, vaan hankinnasta tulisi julkaista uusi hankintailmoitus. Tämän vuoksi tarjouskilpailua ei voida jatkaa.
3. Johtopäätös
Hankinnan keskeyttämiselle on yllä mainittujen perustelujen johdosta hankintalain tarkoittama todellinen ja perusteltu syy. Hankinnan keskeyttämisellä ei ole syrjivää vaikutusta tarjoajien kannalta.
Tämän päätöksen tekemisen hetkellä tarjousaika ei ole vielä päättynyt, eikä yksikään tarjoaja ei ole jättänyt tarjoustaan tarjouspyyntöön.
Hankintayksikkö keskeyttää hankinnan ja julkaisee hankinnasta uuden, muuttuneita olosuhteita vastaavan hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön mah-dollisimman pian sen jälkeen, kun hankinta on keskeytetty ja keskeytystä koskeva jälki-ilmoitus on julkaistu.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää keskeyttää hankinnan ”Huoltoleasing pikkubussit 5 kpl (1+8 hlöä) Levin Alppikoulun käyttöön” hankintalain (1397/2016) 125 §:n nojalla. Keskeyttäminen perustuu hankintailmoituksen julkaisemisen jälkeen tapahtuneeseen olennaiseen muutokseen hankintayksikön tarpeissa, minkä vuoksi hankinnan kohde ei enää vastaa alkuperäistä tarvetta eikä menettelyä voida jatkaa ilman uuden hankintailmoituksen julkaisemista. Keskeyttämiselle on hankintalain mukainen todellinen ja perusteltu syy, eikä sillä ole syrjivää vaikutusta tarjoajiin.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |