RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.04.2026/Pykälä 110
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varainhoitajan raportti kunnan sijoitustoiminnan tuloksellisuudesta, riskeistä ja omistuksista
Khall 07.04.2026 § 110
481/02.05.05/2024
Valmistelija Controller Tuija Lång puh. 040 6724 257
Kittilän kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteiden mukaan kunnan varainhankinta- ja sijoitustoiminnasta annetaan selvitys kunnanhallitukselle neljännesvuosittain ja kunnanvaltuustolle puolivuosittain.
Pohjola OP Private -palvelun asiakkuusjohtaja Harri Bastman raportoi kokouksessa kunnan sijoitustoiminnan tilanteen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi varainhoitajan puolivuotisraportin ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Pohjola OP Private -palvelun asiakkuusjohtaja Harri Bastman raportoi kunnan sijoitustoiminnan tilanteen Teams-etäyhteyden kautta.
Kunnanhallituksen varajäsen Toni Kenttälä liittyi kokoukseen Teams-etäyhteydellä kesken tämän asian käsittelyn klo 12.43.
Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi varainhoitajan puolivuotisraportin ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
| Edellinen asia | Seuraava asia |