RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2026/Pykälä 38
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pysäköintikiellon asettaminen Rantatielle
Teknlk 18.03.2026 § 38
141/08.00.00/2026
Valmistelija Tiemestari Janne Heikkilä p. 0400 862 532
Kittilän kirkonkylällä Rantatiellä on tienvarsi pysäköinti aiheuttanut talven 2025-2026 aikana suuria ongelmia talvikunnossapidolle. Tien varteen pysäköityjen autojen vuoksi tiealue on kaventunut huomattavasti ja liikenne on siirtynyt käytännössä kevyenliikenteen väylälle.
Rantatiellä on ollut uuden rakennetun kerrostalo työmaan vuoksi osittainen pysäköintikieltoalue. Pysäköinnin kieltävät liikennemerkit ovat edelleen alueella.
Tienvarsipysäköinnin aiheuttaaa kunnossapito-ongelmia sekä vaarantaa kevyenliikenteen turvallisuutta. Näiden asioiden vuoksi Rantatielle tulisi asettaa karttaliitteen mukaiselle alueelle pysyvä pysäköintikielto ja merkitä alue asian mukaisin liikennemerkein. Kieltomerkkien perusteella myös poliisi voi puutua virheelliseen pysäköintiin.
Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että Rantatielle asennetaan pysyvästi pysäköinnin kieltävät liikennemerkit karttaliitteen mukaisesti.
Päätös Esitys hyväksyttiin. Lisäksi lautakunta päätti yksimielisesti lisätä myös Koulupolulle pysäköinnit kieltävät liikennemerkit.
| Edellinen asia | Seuraava asia |