RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2026/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite - Kylävene Kirkkojärvelle ja Ounasjoelle
Kvalt 29.09.2025 § 132
Valtuutettu Jukka Poti jätti yhteensä 17 valtuutetun/varavaltuutetun allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
”Kittilä, Kvalt 29.09.2025
Kylävene Kirkkojärvelle ja Ounasjoelle
Esitämme, että kunta hankkii kaksi kappaletta soutuveneitä, koodilukollisen kaapin ja tarvittavan määrän pelastusliivejä sijoitettavaksi Karinnokan lintutornin viereen sekä Kirkkojärven että Ounasjoen puolelle.
Kyläveneet palvelevat paikallisia asukkaita ja antaa mahdollisuuden rentoutumiseen ja liikkumiseen vesialueilla. Kyläveneet vahvistavat myös Kittilän keskustan kesämatkailumahdollisuuksia.
Kyläveneitä on käytettävissä kesäaikaan joissakin Suomen kunnissa ja kaupungeissa. Esimerkiksi Raahessa vene on ollut jo vuosia paikallisten ihmisten ja turistien ilmaiseksi käytettävissä.
Veneen lainauspiste voidaan sijoittaa esimerkiksi kirjastolle. Henkilötietonsa esittämällä lainaajalle luovutetaan veneen sekä lukkokaapin koodi ja lainaaja velvoitetaan käyttämään veneillessään pelastusliivejä, palauttamaan veneen sekä varusteen lainausta edeltävässä kunnossa ja kalastettaessa hankkimaan tarvittavat kalastusluvat. Veneen lainaus voidaan hoitaa myös aplikaation avulla, jollain lainaaja käy täyttämässä tietonsa vahvalla tunnistautumisella tarkoitusta varten kunnan sivuille lisättävään lomakkeeseen. Laina-aika tulee olla maksimissaan yksi vuorokausi kerrallaan, jotta mahdollisimman moni kuntalainen voi venettä käyttää.
Hankkeen kustannukset ovat arviolta 4000-5000 euroa töineen (lukkoketjujen asennus, veneiden siirrot jne). Halutessa voidaan tarjota veneiden hankintaa myös paikallisille yrityksille mainostilaa vastaan.
Pekka Kämäräinen Aleksi Lehto
Veikka Ylitalo Laura Peippo
Charlotta Kittilä Jukka Poti
Onni Talvensaari Anna Hakala
Pekka Rajala Akseli Erkkilä
Sirkka Hangasvaara Anja Keskitalo
Reijo Kyrö Simo Holck
Jorma Ojala Saana Veltheim
Ahti Ovakainen”
Päätös Valtuuston puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että aloite liitetään pöytäkirjaan ja lähetetään valmisteltavaksi kunnanhallitukselle.
Khall 21.10.2025 § 383
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen tekniselle toimialalle vastuuhenkilönä huoltomestari ja tekninen johtaja.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Teknlk 18.03.2026 § 35
539/10.03.01.00/2025
Valmistelija Huoltomestari Janne Leinonen p. 0400 124 334
Tekninen johtaja Roni Jänkälä p. 040 5406 357
Aloitteen mukainen veneen lainaaminen voidaan rinnastaa vastuiden ja velvollisuuksien osalta vuokraamiseen, vaikka palvelu olisikin ilmainen.
Vuokralle antajan lakisääteinen vastuu on määritelty vesiliikennelaissa (782/2019). Sen mukaan vesikulkuneuvoa ei saa vuokrata sellaiselle henkilölle, jolla ei ole siihen edellytettyä ikää, kykyä ja taitoa.
Traficom on julkaissut verkkosivullaan ohjeet vesikulkuneuvon vuokranantajalle. Ohjeissa on listattuna merkittävä määrä huomioitavia seikkoja ennen vesikulkuneuvon luovutusta, kuten henkilön ikä, riittävä opastus, henkilön toimintakyky (mahdollinen päihtymystila), vesiliikennekokemus ja kalustotuntemus jne. Ohjeita noudattamalla voitaneen osoittaa pyrkimys vesiliikennelain määräysten täyttämiseen mutta se vaatii huomattavan resurssin.
Traficomin ohjeet oheismateriaalina.
Joissakin kunnissa ja kaupungeissa on saatavilla aloitteen kaltaisia lainattavia tai vuokrattavia veneitä. Palveluiden verkkosivujen perusteella näissä toteutuksissa ei ole huomioitu Traficomin ohjeita vaan vuokrausprosessi on jotakuinkin aloitteessa kuvatun kaltainen.
Vesikulkuneuvojen vuokraukseen liittyy huomioitavat vastuut ja velvollisuudet. Niiden huomioiminen vaatii työntekijän vastuuttamisen, työpanoksen sekä vastuusta aiheutuvan palkanlisän tai mahdollisesti lisätyövoiman palkkaamisen. Nämä kertaerien lisäksi aiheutuvat juoksevat kulut kasvattavat kustannuksia.
Kittilän kunnan on huomioitava vesiliikennelain asettamat vastuut veneiden vuokraamiseen yhteydessä.
Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteen johdosta seuraavaa: Kittilän kunnan on huomioitava vesiliikennelain asettamat vastuut veneiden vuokraamiseen yhteydessä. Verrattaessa hankinnasta aiheutuvien kertaerien lisäksi toiminnasta aiheutuvia kuluja sekä työvoiman tarvetta saatavaan palveluun sekä sen vaikuttavuuteen, tekninen lautakunta esittää että kunta ei ryhdy hankkimaan ja lainaamaan kyläveneitä.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkistettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |