Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 29


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

 

Kvalt 30.03.2026 § 29  

    

Valmistelija Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257

 

Valtuuston kokouksia koskevat määräykset ilmenevät hallintosäännön luvussa 14.

 

Hallintosäännön 106 §:n mukaan:

Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan vara-puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

Kokouskutsu on lähetettävä /julkaistava vähintään viisi (5) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava, jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa.

Valtuusto voi tavoitteidensa ja toimintansa kehittämiseksi pitää epävirallisia kehittämiskokouksia ja seminaareja, joita koskevat kutsut ja käsiteltävä aineisto lähetetään erikseen kutsutuille.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Valtuuston tähän kokoukseen on lähetetty kutsu jokaiselle valtuutetulle, kunnanhallituksen jäsenille, vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston edustajille, kunnanjohtajalle ja toimialajohtajille sähköpostitse 25.3.2026.

Kokouksessa käsiteltäväksi tulevista asioista laadittu esityslista on 25.3.2026 julkaistu Innofactorin sähköisessä kokouspalvelussa Cloud Meetingissä ja julkaisusta on lähetetty tieto sähköpostitse valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille, varavaltuutetuille ja kunnanjohtajalle sekä toimialajohtajille. Esityslista on 25.3.2026 lähetetty sähköpostitse vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston edustajille.

Esityslista on myös julkaistu kunnan verkkosivuilla (kittila.fi) 25.3.2026.

 

Kokouksen asialista on 25.3.2026 julkaistu kunnan verkkosivuilla sekä kuulutettu kunnan verkkosivuilla kohdassa Kuulutukset.

 

Kokouksesta on myös ilmoitettu seuraavissa sanomalehdissä:

Lapin Kansa 23.3.2026 ja Tunturi-Lappi 25.3.2026.

Kokouksesta on ilmoitettu myös Kittilän kuntatiedotteessa nro 2/2026.

 

Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 18 valtuutettua on saapuvilla.

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä hyväksyy työjärjestyksen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä hyväksyi työjärjestyksen.

Lisäksi todettiin, että ennen varsinaista kokousta klo 13.00-13.48 pidettiin kuntalaisten kyselytunti.