Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 157


 

Kunnan edustajien nimeäminen vuoden 2026 kutsuntoihin

 

Khall 05.05.2026 § 157  

238/00.04.00/2026  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kurula puh 040 595 7597

 

Lapin aluetoimisto järjestää Lapin maakunnassa syksyn 2026 kutsunnat, jotka koskevat vuonna 2008 syntynyttä ikäluokkaa, uudelleen tarkastukseen käskettyjä ja edellisiin kutsuntoihin saapumatta jääneitä. Kutsuntakuulutuksessa on kutsunnat ilmoitettu Kittilässä pidettäväksi torstaina 10.9. klo 10.00 alkaen kunnanvirastolla, Valtatie 15. Kittilän kuntaan on lähetetty pyyntö kunnan edustajien nimeämiseksi tilaisuuteen.

 

Kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kutsuntakuulutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen ajan (AsevL 15§).

 

Kunta voi harkintansa mukaan laittaa kutsuntakuulutuksen esille myös muissa sopivissa paikoissa, kuten esimerkiksi oppilaitoksissa tai kunnan verkkosivuilla.

 

Jokaisessa kunnassa kutsuntojen avaustilaisuus on juhlallinen ja kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Kutsunnat ovat Puolustusvoimille vuosittainen kuntakäynti, jossa puolustusvoimien edustajat ja eri viranomaiset tapaavat toisensa. Tämä pyydetään huomioimaan edustajia nimetessä.  

 

Kunnan edustus kutsunnoissa

 

Kutsuntatilaisuuteen pyydetään kunnan edustajaa tuomaan tervehdyksen

(n. 3 - 5 min.) oman kuntansa kutsunnanalaisille.

 

Kuntia pyydetään nimeämään asevelvollisuuslain 22 §:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varajäseniä kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyytensä, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä. Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia, jotka tuntevat oman alueensa mahdolliset ongelma- ja riskitapaukset jo ennalta. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottuu oleellisesti ja lautakunta tekee niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki. Lautakunnan jäseneksi ei kuitenkaan suositella etsivän nuorisotyön henkilöä tai aikalisäohjaajaa, koska heidän toivotaan tapaavan kutsunnanalaisia lautakuntakäynnin jälkeen.

 

Kunnan edustajan ja kutsuntalautakunnan jäsenen ja näiden varahenkilöiden valinnasta pyydetään ilmoittamaan nimeämispyynnön liitteenä 1 olevalla lomakkeella 7.8.2026 mennessä.

 

Kutsuntatilaisuuden ohjelma ja tervehdykset

 

Kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Avauspuheen jälkeen kunnan ja seurakunnan edustajat esittävät tervehdyksensä kutsunnanalaisille. Poliisin edustajia on pyydetty tuomaan tilaisuuteen poliisiviranomaisen tervehdys.

 

Tervehdyksien tulisi tukea ja rohkaista nuoria miehiä kutsunnoista alkavalle asevelvollisuusajalle sekä rohkaista heitä kasvamaan palveluksen kautta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Kestoltaan tervehdyksien tulisi olla noin 3 – 5 minuutin pituisia.

 

Lapin sotilassoittokunta pyritään saamaan mahdollisimman useaan tilaisuuteen. Lapin sotilassoittokunta esittää kutsuntapaikkakunnalla ollessaan marssimusiikkia.

 

Avaustilaisuuden kesto on noin 35 - 50 minuuttia, jonka jälkeen on kutsuvieraskahvit.

 

Kutsuntojen tarjoilu

 

Kutsuntatilaisuus päättyy kutsunnanalaisilla ja lautakunnilla paikkakunnasta riippuen klo 14.00 – 16.00. Kuntia/kaupunkeja pyydetään tarjoamaan lounas kutsunnanalaisille sekä kahvitus avaustilaisuuteen osallistuville kutsuvieraille.

 

Tarjoilusta vastaavan yhteystiedot pyydetään ilmoittamaan liitteenä 1 olevalla lomakkeella 7.8.2026 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää 10.9.2026 klo 10.00 kutsuntatilaisuuteen:
- tuomaan tervehdyksen kunnan edustajana kunnanvaltuuston puheenjohtajan Marita Toivasen ja hänen varalleen kunnanjohtaja Timo Kurulan
- kutsuntalautakunnan jäseneksi työllisyysasiantuntija Sanna Kuuselan ja varahenkilöksi sivistystoimenjohtaja Petteri Kinnusen.

Lisäksi kunta tarjoaa lounaan ja virvokkeita kutsunnanalaisille sekä kahvituksen avaustilaisuuteen osallistuville kutsuvieraille.

 

Päätös Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.