RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 153
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Liittyminen julkisen alan energiatehokkuussopimukseen 2026–2035
Teknlk 14.04.2026 § 51
Valmistelija Hankekoordinaattori Minna Huovinen p. 040 626 0834
Valtion ja toimialojen väliset vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset ovat toimineet jo yli 20 vuoden ajan kustannustehokkaana politiikkatoimena EU:n energiatehokkuusvelvoitteiden toimeenpanossa. Sopimukset ovat olleet tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä ilman pakottavaa lainsäädäntöä.
Uudistetun energiatehokkuusdirektiivin (EU) 2023/1791 myötä EU-velvoitteet ovat kiristyneet ja edellyttävät entistä laajempia toimia erityisesti julkiselta sektorilta. Uudistuksen myötä energiatehokkuuden jatkuva parantaminen ja raportointi nousevat entistä vahvemmin osaksi julkisten toimijoiden vastuuta. Energiatehokkuussopimus on keino täyttää nämä vaatimukset hallitusti, vaiheittain ja omaan toimintaan parhaiten soveltuvalla tavalla.
Julkisen sektorin energiatehokkuussopimus (JETS) vuosille 2026–2035 on jatkoa aiemmalle kunta-alan sopimukselle (KETS) 2017–2025, ja siihen voivat liittyä kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja valtionhallinnon organisaatiot. Sopimukseen liittyminen on maksutonta.
Uusi sopimuskausi alkaa vuoden 2026 alussa ja jakautuu kahteen jaksoon: 2026–2030 ja 2031–2035. Liittyessään sopimukseen organisaatio asettaa ohjeellisen energiatehokkuustavoitteen koko kaudelle ja välitavoitteen vuodelle 2030.
Sopimuksen mukaiset energiansäästöt perustuvat toteutettuihin toimenpiteisiin ja niiden säästövaikutuksiin – ei energiankulutuksen absoluuttiseen vähenemiseen. Näin ollen tavoitteet ovat saavutettavissa myös tilanteissa, joissa toiminta- tai palveluvolyymi kasvaa. Liittyjälle ei kuitenkaan aiheudu seuraamuksia, mikäli tavoitteisiin ei päästäisi.
Sopimus toimii samalla välineenä ilmastotavoitteiden ja muiden strategisten ympäristö- ja energiatavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteena on, että energiatehokkuustoiminta integroidaan osaksi organisaation strategista johtamista ja käytössä olevia johtamisjärjestelmiä. Sopimuksen myötä saavutetut energiansäästöt raportoidaan osana EU-velvoitteiden kansallista toimeenpanoa.
Sopimusten valmistelusta ja toimeenpanosta vastaavat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö ja Energiavirasto yhteistyössä Motivan kanssa.
Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Kittilän kunta liittyy julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS) kaudelle 2026–2035.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Hankekoordinaattori Minna Huovinen asiantuntijana tämän asian esittelyn aikana klo 14:18-14:25.
Khall 05.05.2026 § 153
179/00.01.05/2026
Esittelijä Kunnanjohtaja Kurula Timo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen.
Päätös Hankekoordinaattori Minna Huovinen esitteli asiaa klo 13.54-14.06.
Päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys.
| Edellinen asia | Seuraava asia |