Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.kittila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 14.04.2026/Asianro 50


 

Kirjastorakennuksen ohjausryhmän perustaminen

 

Hyvinvlt 26.03.2026 § 32 

 

 

 

Valmistelija Kirjastotoimenjohtaja Mustajoki Noora

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 25.8.2025 (§ 112) käynnistää toimenpiteet kirjaston uudisrakennuksen suunnittelemiseksi välittömästi.

 

Uudisrakennuksen paikaksi valikoitui (khal 02.12.2025 / § 463) koulukeskuksen ja kunnantalon väliin jäävä tila (entinen Käen paikka).

 

Hallintosäännön 30 § ja lautakuntien yleistä toimivaltaa koskevan määräyksen 27 § ja 29 § nojalla hyvinvointilautakunta vastaa toimialansa palvelujen kehittämisestä ja organisoinnista. Lautakunta voi päättää toimialansa palvelujen järjestämistavoista, muun muassa osallistumisen ja suunnittelun osalta.

 

Kirjastosuunnitteluun ja rakentamisen valmisteluun on hyvä perustaa ohjausryhmä, joka varmistaa, että palvelujen suunnittelu ja toteutus ovat vaikuttavia, osallistavia ja tarkoituksenmukaisia.

 

Ohjausryhmän tulee olla laaja-alainen ja asiantunteva, muttei liian laaja, jotta sen on mahdollista kokoontua ja tehdä päätöksiä ketterästi.

 

Ohjausryhmään esitetään seuraavia:

  • tekninen johtaja
  • kiinteistöpäällikkö
  • sivistystoimenjohtaja
  • kirjastotoimenjohtaja
  • pääsuunnittelija (arkkitehti)
  • rakennuttajakonsultti
  • hyvinvointilautakunnan edustaja
  • teknisen lautakunnan edustaja
  • kunnanhallituksen edustaja

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kinnunen Petteri

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää perustaa ohjausryhmän ja vahvistaa sen kokoonpanon nimettyjen henkilöiden osalta: tekninen johtaja, kiinteistöpäällikkö, sivistystoimenjohtaja, kirjastotoimenjohtaja, pääsuunnittelija (arkkitehti) sekä rakennuttajakonsultti.

Lisäksi se valitsee hyvinvointilautakunnasta edustajan ohjausryhmään ja lähettää asian edelleen tekniseen lautakuntaan, jotta se voi valita keskuudestaan oman edustajansa ja lähettää asian edelleen kunnanhallitukselle.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti perustaa ohjausryhmän ja vahvisti sen kokoonpanon nimettyjen henkilöiden osalta: tekninen johtaja, kiinteistöpäällikkö, sivistystoimenjohtaja, kirjastotoimenjohtaja, pääsuunnittelija (arkkitehti) sekä rakennuttajakonsultti.

Lisäksi hyvinvointilautakunta valitsi hyvinvointilautakunnasta edustajaksi ohjausryhmään Veikka Ylitalon ja päätti lähettää asian edelleen tekniseen lautakuntaan, jotta se voi valita keskuudestaan oman edustajansa ja lähettää asian edelleen kunnanhallitukselle.

 

 

Teknlk 14.04.2026     

605/10.03.02.00/2025  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Roni Jänkälä p. 040 5406 357

 

Hyvinvointilautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.3.2026 § 32 perustaa ohjausryhmän kirjaston suunnitteluun ja rakentamiseen.

 

Hyvinvointilautakunta on pyytänyt teknistä lautakuntaa valitsemaan oman edustajansa ohjausryhmään.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jänkälä Roni

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta valitsee keskuudestaan edustajan kirjaston ohjausryhmään. Lisäksi lautakunta lähettää asian edelleen kunnanhallitukselle.

 

Päätös